lauantai 27. helmikuuta 2016

Enemmän munaa, kiitos! Eli elämäni kuvottavin Tinder-kokemus

Tätä pätkää olen hautonut aina blogini uudelleen lämmittämisestä alkaen. Kyseessä on elämäni järkyttävin, hirvittävin, säälittävin ja loppujen lopuksi naurettavin Tinder-kohtaamiseni.

Tarina alkaa - kuten kamalimmat Tinder-tarinat yleensä - hyvästä alusta. Mies oli mukava. Osasi puhua. Ei aikaillut tapaamisen järjestämisessä. Kertoi itseironisen vitsin, jolle nauroin. Otti yhteyttä heti ensikohtaamisen jälkeen. Vau.

Toiselle tapaamiselle oli siis asetettu kovat odotukset. Istuimme puolityhjässä kahvilassa. Dippasimme ekologisen pikkuhousunsuojan näköistä pussukkaa vedessä. Se oli rooibos-teetä. Jostain syystä päädyin kertomaan autoiluhistoriastani ja ajottain kärsimästäni valkoisen paperin kammosta.

Mies ei viehättynyt tarinoistani. Luuli varmaan valkoisen paperin kammoa mielensairaudeksi. Hän istui minua vastapäätä, mutta en saanut häneen mitään kontaktia. Loppujen lopuksi kuulin vain oman ääneni.

Vaivaantunut halaus liukuportaiden edessä ja nopeasti kotiin. Homma alkoi nopeasti ja päättyi vielä nopeammin, ajattelin. Miehestä tuskin enää kuuluisi mitään.

Valitettavasti olin väärässä. Kyllä hänestä kuuluisi.


Ai minä vai? Miten niin muka? Ikinä en ole ollut hysteerinen! 

 


Ja haloo! Hysteria meni muodista jo 1800-luvulla. Taudin hoitoon suunnitellut vibraattorit ovat nykyään ihan kaikkien ulottuvilla. Ihan ilman reseptiä.

Mietin, että olisikohan mieheke itse ollut pienen vibran tarpeessa. Mutta aikuinen mies tietää kyllä mitä haluaa. Tämä yksilö ei ollut pelokas kertomaan, mitä halusi.


Ai, että enemmän munaa? No käviskö munasarjat? Olisko niissä tarpeeksi munia? 

Mitäs muuta olisit halunnut kuin enemmän munaa? Vähän lyhyemmän hameen tai enemmän huulipunaa? Vai kenties päinvastoin? "Älä hei laita noin korkeita korkoja, ku meet ulos. Näytät ihan horolta..."

Kun toivelista oli selvillä, halusi mies vielä kertoa huomionsa minusta perustuen tunnin kahvitteluhetkeen.


Ahaa. Olin aiheuttanut miehelle jo pelkällä olemassaolollani kauhean hylkimisreaktion. Voi pientä. Näin elämää jo vähän nähneenä, pieni vinkki ihan kaikille. Jos joudutte tekemään asian  tai henkilön kanssa, joka aiheuttaa teille negatiivisia fiiliksiä. Niin lähtekää vetämään ja äkkiä. 

Ja mitä tulee minun pelkooni elää. No, en nyt ihan tunnista. Ihan oikeesti. En vaan tunnista. 

Onneksi heppu itse ei kuitenkaan pelännyt heikon naisen pelastamista pulasta. Hän tarjoutui repulsiokohtauksestaan huolimatta auttamaan minua työelämään liittyvissä asioissa. No huraa! 


Kyllä nyt on tädille tarjolla sellainen jättipotti että! Hysterian hoitoa ja uravalmennusta. Kuinka voisin kieltäytyä? Ja tyyppi sanoo vielä olevans nice guy. Kyllä mies tiesi, että naisen kuin naisen luottamuksen saa kertomalla olevansa nice guy. 

Ilmeisesti okka-vastaukseni ei kuitenkaan miellyttänyt tätä modernia ritaria. 


Sanottaisiinko, että en suosittele sitä kirjan kirjoittamista. Tulisi liikaa ihmisuhreja ja kärsimystä. Sitä paitsi mä kirjotan jo sun toilailusta blogipostausta. 

Mutta onneksi herralta löytyy selitys huonoon käytökseensä. Luonnevikahan se on. Herra tuo myös hienosti esiin kansainvälisen osaamisensa kääntämällä fraasin vaikea käsitellä muotoon hard to handle. Itse kyllä pitäytyisin hänen kohdalla yhdessä kotimaisessa: vaikea käsittää.


Tässä vaiheessa oli  minulle vihdoin valjennut, että nyt eroon tästä sekopäästä ja äkkiä. Tyyppi oli toista mieltä. Ja täytyihän niitä säälipisteitä vähän kalastella. 


Olen TODELLA onnellinen tyttöystäväsi puolesta. Ja toi muka hyvän tyypin esittäminen on jo niin falskia tässä kohdassa, että hoh hoijaa. Mutta Saana asiakaspalvelusta se vaan jaksaa kaikenmaailman rottia. 


Hei sä oot ihan nössö hysteerikko, josta ei koskaan tuu mitään, mutta kuules. Mulla on ehdotus. Ollaanko kavereita? NO EI HELVETISSÄ OLLA! 

Tässä vaiheessa haukoin vielä niin henkeäni tapahtuneesta, etten oikeastaan tajunnut, millaisen idiootin kanssa olin ollut tekemisissä. Toivotin hyvää loppuelämää ja pyörin puolituntia ympyrää, kunnes tajusin mitä oli tehtävä. 

Tämä mies selvästi kaipasi palautetta. Hän oli ollut minua kohtaan erittäin loukkaava. Ja kyllä minä tästä mieleni niin pahoitin, että herran olisi syytä tietää se. 

Jätän tämän viimeisen viestikohtauksen tähän näin. Yöunet meni, mutta onneksi vain ne. Myötätunnon osoitukset kommentteihin. Kiitos.

5 kommenttia:

  1. Voi hyvää päivää! :D Ai että mä tykkään noista miehistä jotka ihan "hyvää hyvyyttään" antaa palautetta ku he haluu olla "ystävällisiä". Yngh. Jos yhtään lohduttaa niin mä naureskelen täällä itsekseni ihan älyttömästi. Mun treffipyynnöt on viime aikoina koostuneet lähinnä naimisissa olevista miehistä niin ei paljon ole naurattanut noin muuten :P

    VastaaPoista
  2. Joku joskus sanoi, että kamalinta mitä miehelle voi tapahtua, on joutua naurunalaiseksi. Kostoni on siis ollut suloinan :D

    VastaaPoista
  3. Yritin sanoa jotain, mutta onneksi on meemi:

    https://encrypted-tbn2.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcQbyi-u7trR3PkH6vevGviVP4_YrbYIsB23Hz-iVy4kPpFEB2g2wg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli hieno! Kuvasi just mun fiiliksiä, ennen kuin ilmoitin vastapuolelle, että hän oli onnistunut olemaan uskomattominta kakkaa koko Tinder-historiassani :D

      Poista
  4. Huh näitä sun seikkailuja���� ja hyvää naisten päivää�� t. Et-mummo

    VastaaPoista

Puhunko ihan puuta heinää vai totisinta totta? Kommentoi!