keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Minut on jätetty

Näin jälkikäteen ajateltuna kaikki merkit olivat kyllä jo hyvän aikaa ilmassa. Yhteistä aikaa ei löytynyt millään. Sitten kun sitä löytyi, niin homma meni riitelyksi.

Ei siis tullut yllätyksenä, että yksi päivä Tinder uhkasi kadottaa profiilini. Olisin voinut pelastaa profiilini, jos olisin päästänyt peukaloni villiksi ja alkanut tykätä ihmisistä. No. En alkanut tykkäilemään. Joten Tinder kai sitten jätti minut. Tekstiviestillä. Aika noloa.

Yritän tässä nyt pärjäillä. Kyllähän tämä vähän tyhjältä tuntuu, kun kukaan ei ole kertomassa, mitä vikoja minussa on. Tai mikä olisi herralle sopivin sisääntulokulma.

Hakemista en ajatellut kuitenkaan lopettaa. Miehen sijasta ajattelinkin hakea töitä. Eiköhän sitä seksuaalista häirintää pääse kokemaan myös työelämässä.

Tinder-seikkailuni päättyessä kuvani suomalaisesta miehestä on jokseenkin omituinen. Onneksi Ruotsissa on osattu tehdä dokkari suomipojista. Kiitos Finnomani -ohjelman, ymmärrän Pekkoja vähän paremmin.  Klikatkaa siis itsenne SVT Playhin ja oppikaa.

Ohjelmassa eräs valokuvaaja kertoo, miksi suomalaiset miehet ovat sellaisia kun ovat. Hänen mukaansa suomalainen mies ei puhua pukahda ennen kuin on miettinyt asian täysin loppuun.

Hiljaisuus johtuu siis kovasta aivotyöstä. Näin ollen kun suomalainen mies avaa suunsa, tulee sieltä pelkkää asiaa.

On todella helpottava saada tietää, että kaikki ne Tinder-viestit jotka minä tai kaverini olemme saaneet, ovat olleet tehokkaan aivotyöskentelyn tulosta. Mikään ei ole ollut harkitsematonta, vaan ihan täyttä asiaa.

Niin kuin vaikka tämä kaverini saama viesti mieheltä, jota hän ei  ole koskaan tavannut. (Naisen viestit harmaalla)




tiistai 22. maaliskuuta 2016

Flunssarohtojen parhaimmistoa

Minulla on tapana olla pari kertaa vuodessa kipeänä. Kesä - heinäkuussa otan jonkun mukavan hengitystietulehduksen ja sama meno jatkuu uudestaan marraskuussa. 

Nyt ei siis ole kalenterissa ollenkaan sairastumista, mutta minullapas on nyt joku nuhaköhä päällä! Tämä on aivan väärin. Virukset ovat nyt erehtyneet aikataulusta. Mutta mitä nyt voisi odottaa olioilta, joilla ei ole edes omia solurakenteita.

Hauskinta näissä omissa nuhataudeissani on, että homma jää lähes aina kalvamaan kurkkuani. Parhaassa tapauksessa ääni menee. Joidenkin mielestä se on onnenpäivä se, kun täti on vihdoin hiljaa. 

Mutta lällällää. Minulla on salainen ase, jolla saan pidettyä kurkkukivun maltillisena. Se on inkiväärikeitto. 


Noin 100-200 grammaa inkivääriä vain siivuiksi, veden kanssa (n. 1- 1,5 l) kattilaan lämmittelemään. Anna kiehua noin 20 minuuttia ja rohtosi on valmista.

Jos tykkäät kanelista, niin voi heittää pari kanelitankoa inkiväärin seuraksi pataan ja hyvä tulee siitäkin.

Kun keitos on keittynyt sopivan ajan (voi keittää kauemminkin kuin 20 minuuttia), liemi kuppiin hunajan ja vaikka sitruunan kanssa, niin johan on nielussa kuumotusta. 

Jos inkiväärikeitoksesi ei niin sanotusti potki nieltäessä, teit siitä liian laihaa. Silppua seuraavalla kerralla enemmän inkivääriä mukaan.


Vakmis tuote ilman kanelia on siis suurinpiirtein saman väristä kuin kuvassa. Kanelin kanssa tulee tummempaa. Tätä sitten litkit koko päivän ja hyvä tulee. 

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Tiskiharja vs.Mitä sä harrastat?

Olen ihan näppärä tyttö solmimaan uusia ihmissuhteita. Siitäkin huolimatta, että olen todella ennakkoluuloinen ja pidän suurinta osaa ihmiskunnasta ihan saappaina. Vaikka minun ei ole koskaan tarvinut kirja kädessä opetella, mistä niitä kavereita oikein tulee, on nettideittailumenestykseni luokattomalla tasolla.

Periaatteessa ihmissuhteiden luominen kun ei ole mitään rakettitiedettä. Niin mikä ihme siinä nettideittailukonseptissa sitten tökkii? Muistellaanpa vähän, miten niin sanotusti onnistuneet ihmissuhteeni ovat alkaneet. 

Josko näistä saisi vähän vinkkiä, että pärjäisi nettideiteillä paremmin?


Pinde
Pinden tapasin ensimmäistä kertaa partiojutuissa. Tein vaikutuksen taidollani koota retkikeitin. Ei siihen muuta sitten tarvittukaan. Yritin kysellä Pindeltä hänen muistikuviaan tapaamisesta. Ei mitään hajua. Mutta kesällä tulee 15 vuotta yhdessä täyteen. 

Pande
Panden tapasin ensimmäistä kertaa kun muutin hänen kanssaan yhteen. Hän muisteli, että ensisanani hänelle olivat "Mä muutan nyt tänne."

Hetken hämmennyksen jälkeen huomasimme, että meitä yhdisti yhteinen vihollinen. Asunnon aikaisemmat asukit olivat jättäneet keittiiöön kolme kaapillista tyhjiä pestopurkkeja. 

Ystävyytemme sinetöitiin, kun etsimme keräyspistettä viidelle pussilliselle lasipurkkeja. Aika pian tämän jälkeen saimme vielä uuden taakan kannettavaksemme. Uusi keittiönpöytä piti kantaa noin kilometrin päästä. Mutta me selvittiin siitä! Yhdessä!

Punde
Punde oli hengannut yhteisessä keittiössämme jo jonkin aikaa. En ollut kiinnittänyt häneen sen kummempaa huomiota. Mitä nyt olin rekisteröinyt, että olimme käyneet samassa lukiossa eri aikoihin. 

Jossain vaiheessa rohkenin tiedustella Pundelta, että olisiko mitenkään mahdollista pitää tiskiharja kaapin sisäpuolella. Se kun on minulle se juttu keittiössä. Että ylimääräistä roipetta ei juuri näy. 

Ja sehän kävi ilman sen kummempia ongelmia. Harja kaappiin ja elämä hymyilemään!

Ylimääräinen rompe ei kuitenkaan vähentynyt tällä peliliikkeellä. Punde meni Ikeaan töihin ja minä hankin kesäauton. Tällä yhdistelmällä sisustettiin opiskelija-asunto ja viritettiin puutarhaparveke pikkurahalla. 

Loppupäätelmä 1 - järkkää treffit asuntonäyttöön
Näitä kun nyt katsoo, niin merkitykselliset ihmissuhteet ovat syntyneet, kun olen jo asunut tai muuttanut jonkun kanssa saman katon alle. Eli nettideittaajat hei. Älkää enää pyytäkö potentiaalista partneria kahveille, vaan pyytäkää häntä muuttamaan luoksenne. Ainakin minun kohdallani tällä menetelmällä on saatu paljon hyvää aikaan.

Loppupäätelmä 2 - muista kysyä tiskiharjasta
Yhdessäkään esimerkkitarinassa juttu ei muuten ole alkanut sillä, että kysytään, mitä sä harrastat. Joten suosittelen myöskin tämän kysymyksen lemppaamista. Kukaan ei myöskään kysynyt, että onko minulla lemmikkejä, paljonko nostan penkistä ja mitä teen työkseni.

Ehei. Se mitä on kysytty, on että voisiko tiskiharjan pitää poissa kaapissa. Eli kun mietitte deiteillenne juttuaiheita, niin kysykää tiskiharjasta. 

Loppupäätelmä 3 - älä ehdota, että teistä tulisi tosi hyviä kavereita
Eniten minua ilahdutti tämänkertaisessa tutkimuksessa, että yksikään suhde ei alkanut myöskään lauseella oltaisiinko ihan vaan kavereita. Koska miten ihmeessä ihmiselle,
- jolle on koonnut trangiaa,
- jonka kanssa on käynyt kehityskeskustelua tiskiharjasta tai
- jonka kanssa on raahannut kilokaupalla lasijätettä,

voisi mitenkään, missään muodossa ehdottaa, että jatketaanko IHAN VAIN kavereina.

Ja muutenkin. Jos olet deiteillä, niin eikös tarkoituksena ole varmistaa, että sinusta ja seuralaisestasi ei missään nimessä tule ihan vaan kavereita?



Tällaista tällä kertaa. Voiko joku kertoa, jos on oikeasti joskus jatkanu ihan vaan kavereina, jonkun nettideittinsä kanssa. Ja miksi? 

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Muisteloita Kentistä

Jostain kaikui korviini, että Kent olisi pakkaamassa pillejä pussiin. Mietin, että kuinka nyt käy suomalaislasten kielitaidon. Ilman Kentiä, minä en osaisi sanoa ruotsiksi selkäranka. Enkä ymmärtäisi, mitä solstickepojkenilla tarkoitetaan.



Minun ja Kentin tarina alkoi ollessani vielä ala-asteella. Mielestäni Om du var här oli liian härski 12-vuotiaalle. Näppäränä tyttönä sanoitin biisin uudestaan. Siitä tuli tsekkiläistä piirroshahmoa ihannoiva Om Myyrä här. Lauloin kappaletta esimerkiksi keinuessani.

Jokunen vuosi myöhemmin, taisi olla 2003, olin päätynyt Provinssirockiin. Pääesiintyjänä oli Kent ja minä halusin mahdollisimman lähelle bändiä. Lavan edessä kun on parhaat bileet.

Ja voi mitä tulitusta se olikaan! Olin nimittäin saanut ihailijan. Joku puristi persettäni. Ajattelin, että kärleken väntar ja annoin olla. Ehkä se oli vain vahinko?

Mutta tämä rakkaus ei odottanut. Puristelu jatkui musiikin tahdissa. Tilannetta ei päässyt karkuun, koska yleisö pakkautui eteenpäin. Olin siis jumissa tuntemattoman rakastajani kanssa.

Päätin hakata lemmiskelijääni kyynärpäälläni. Herra ymärsi, että halusin häntä entistä enemmän. Jostain ilmestyi kieli näkökenttääni. Väistin. Hakkasin tyyppiä entistä lujempaa. Luojan kiitos, bändi oli lopettamassa. Ihmisjoukko hajaantui.

Rakastajastani näin vain, että hänellä oli juoksulenkkarit jalassa. Hyi yäk. Sekin vielä. Vuonna 2003 ne olivat merkki alemmasta sosiaaliluokasta.

Lopuksi vielä pikainen ruotsinkurssi. Tästä biisistä voi opetella esimerkiksi sanan selkäranka ja silmäkulma:


Ja tästä taas löytyvät solstickepojken ja muita pyromaniaan liittyviä juttuja:


Että sellaista tällä kertaa. Mitäs ruotsinsanoja sinä olet oppinut oppituntien ulkopuolella?





tiistai 15. maaliskuuta 2016

Jumitusta

Oho. Luova taukoni blogin kirjoittamisesta on karkaamassa. Nyt tarvitaan itsekuria.

Jotenkin nyt on tuntunut siltä, että ääh. Ei huvita kirjoittaa. Niin enpä ole sitten kirjoittanut. Aiheita kyllä on. Ne vain eivät ole vielä kypsyneet tarpeeksi.

Tämä postaus on lähinnä itselleni. Että saisin hyvän mielen siitä, että olen tehnyt jotain.

Olen minä kyllä tehnytkin jotain.

Kävin teatterissa! Esitys oli Q-teatterin Tavallisuuden aave. Se oli ihan kiva.

Ihan kiva on varmaan kamalinta, mitä voi sanoa jonkun taiteellisesta työstä. Sori siitä. Kyllä minä näytelmää katsoessani nauroin ihan aidosti. Ja olin viihdyttynyt. Ja vähän ehkä koskettunutkin.

Mutta narsissi-minäni kaipasi sitä, että lavalle astelisi joku joka voisi olla minä. Sinne tuotiin kyllä äitini, tätini, isäni ja koko sukuni. Minä jäin patisioon. Minä olin yleisössä. Se ei oikein sopinut minulle.

Minulle sopivin pätkä löytyi näytelmän blogista. Tunnistin itseni heti.

"Jostain ilmaantui afrikkalainen mies. Afrikkalainen mies tarttui minua vyötäröltä ja alkoi heittelehtiä ympärilläni, aivan kuin hän olisi halunnut manata minut johonkin toiseen todellisuuteen. Yritin liikkua samalla tavalla ilmavasti ja hullunrohkeasti niin kuin muutkin huoneessa olijat tekivät. Mutta joka hetki tulin itsestäni yhä tietoisemmaksi ja liikkeeni kuihtuivat. Lopulta heiluttelin käsiäni enää väkinäisesti, kunnes pysähdyin lattian keskelle. En jaksanut teeskennellä vapaata ihmistä.

Huomasin miten vähä vähältä muutkin ihmiset lopettivat liikkumisen ja kerääntyivät minun ja afrikkalaisen ympärille. Villikissan silmät loistivat innosta. Tässä juuri näemme täydellisen vastakohtien representaation, hän sanoi. Kuulin hänen puhuvan jotakin kuumasta etelästä, vaistonvaraisuudesta, intohimosta ja ruumiista, sekä toisaalta kylmästä pohjoisesta, laskelmoinnista, etäisyydestä ja järjen palvonnasta. Valuin hikeä, vaikka en edes liikkunut. Häpeä löi ruumistani kuin aalto. Miten on mahdollista, että epäonnistun näin karvaalla tavalla?"



Ja ei perse! Just kun olin saanut tämän teksimäärän naputeltua, niin muistan että minunhan piti kirkoittaa Kentistä! Säästän sen huomiseen. Om du var här ja silleen. 

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Yritin saada miehet puhumaan

Selailin eilen pitkästä aikaa tarjontaa Tinderissä. Sain jopa kymmenkunta matchia, joista yksi aloitti keskustelun! Oho.

Sitten sain sellaisen tosi hedelmällisen päähänpiston, että nyt selvitetään näiltä matcheilta heti alkuun, että mikäs on homman nimi. 



Kaksi kertoi heti alkuun etsivänsä tyttöystävää. Toinen heistä lisäsi kyllä vastaukseensa, että hehee. Tulkitsen tämän osoitukseksi epävarmuudesta. Kenties hän etsikin tyttöystävän sijasta villapaitaa jonka unohti jonkun hoitonsa luokse. Ei vain kehdannut sanoa?

Yksi kertoi etsivänsä laulajaa. Mietin, että minkähänlaiseen kokoonpanoon? Olikohan kyseessä duo vai trio? Ja minkälaiset laulut kyseessä? Synnytyslaulut? 

Eräs vastanneista kierteli totuutta ja ilmoitti ettei etsi mitään. Hän haluaa vain kohdata ihmisiä ja katsoa mitä tapahtuu. Haihattelija sanon minä. Minun korvaani tämä vastaus kuulosti paremmalta versiolta emmätiiästä. Yleensä emmätiiä tulee vastaukseksi, kun oletetaan, että oma rehellinen vastaus ei miellytä kysyjää. 

Yksi kertoi suoraan, että ei etsi vastauksia galluppeihin. Selvä homma. Poistin hänet, ennen kuin hän ehti poistaa minut. Ehdinpäs ensin! Kjäh, kjäh.

Tunnin sisään olin siis saanut vastaukset noin puolelta kyselyn saaneilta. Ei huono prosentti.

Kun aamulla avasin Tinderin uudestaan, niin puolet matcheistani oli haihtunut. Tinder fail. 




Mitä tästä opin?
1. Noin 20%  tindermiehistä, suora yhteys vaginaan ei ole tyydyttävä lopputulos. Voisiko olla mahdollista, että tindermiesten joukkoon olisi sekoittunut miehiä, jotka nauttivat vaginayhteyden lisäksi aivo- tai sydänyhteydestä?

2. 10% tindermiehistä etsii laulajia. Eli hei kaikki työttömät muusikot! Tinderiin vaan! 

3. Kymmenellä prosentilla tindermiehistä on kohtausfantasioita, joissa he kävelevät kohti naisia. Väistääkö nainen? Jääkö nainen alakynteen? Puhuuko nainen hänelle? Mies ei kuitenkaan voi kohtauksen aikan ottaa aktiivista roolia. Hän näkee itsensä enemminkin sivustaseuraajana, jonka tarkoitus on vain katsoa mitä tapahtuu.

4. Noin 60% tindermiehistä katoaa paikalta, jos keskustelunavauksessa mainitaan sanat gallup, tyttöystävä tai seksi. Naiset! Välttäkää siis näitä sanoja. Puhukaa mielummin vaikka anopeista, kukista ja mehiläisistä. 

5. En enää koskaan itse aloita keskusteluja. Tämän olen kyllä jo oppinut. Olemalla itse aloitteellinen, nainen saa vain nössöjä miehiä. Piste. 

Pohdiskelin tässä, että rikoinko jotain kirjoittamatonta sääntöä, kun menin näin suoraan kysymään miehiltä heidän Tinderin käyttötavoista. Että saiko noi 60%, jotka ei kyennyt vastaamaan, niin jonkun kolauksen miehuuteensa? Kun tällä tavalla suoraan menin kysymään? 

Välillä tuntuu, että miehuus on kovin herkkää. Ja kun eihän Tinderissä voi edes lähettää kuvia. Niin ykskään noista miehistä ei voinu lähettää mulle edes kikkelikuvaa miehuutensa osoituksena.  

EDIT: EEIH! Nyt tajuan, miks mun galuppiin ei haluttu vastata! Olin kirjottanu sen väärin! Vaikutin ihan retardilta. Oho. 





torstai 10. maaliskuuta 2016

Tinder-tukihenkilö

- Vähän Tinder on hirvee!
- Ai oot lukenu mun blogia vai?

- Eiku asensin sen taas ite. Joku puhu mulle siellä.
- Eiks se sit oo hyvä asia? Yleensä kukaan ei sano siellä mitään.

- Noku mä annoin sille mun WhatsApp-numeron ja se näyttää ihan vajaaälyiseltä sen WhatsApp-profiilikuvassa.

- Ei kannata jaella puhelinnumeroaan, jos ei oo nähny livenä.
- Nomutkumutku... Nyt se tietty haluaa nähdä mut! Mut mun pään sisästä kuuluuu vaan EIEIEIEEIEIIEEIEI



- Et siis oo näkemässä sitä?
- No En. Ennenennenennnenen. Mut miten mä sanon sille, että en halua tavata sitä?

- No sano sille, että et haluu nähdä? Älä vastaa enää viesteihin? Miks sä et haluu nähdä sitä?
- Noku sillä ei oo töitä... Sillä on joku pitkä sairaalajakso takana... Ja haloo, se vaikuttaa vähän yksinkertaselta.

- No jos et haluu nähdä sitä koskaan missään muodossa, niin kerro sille, että sun pään sisältä kuuluu niin voimakas EIEIEIEIEIEi, että teidän ei oo turvallista tavata.
- JOO! Miten mä en ite tätä tajunnu?

***

- Mä sanoin sille, että en haluu nähdä sitä koskaan ikinä, enkä mitenkään. Että mun sisältä tulee niin voimakas EI, että meidän ei ole tarkoitus tavata koskaan.
- Mitäs se siihen?
- Se sanoi, että mä vaikutan tosi viisaalta ihmiseltä.

- Nyt äkkiä poistat ja blokkaat sen, ennen ku se ehtii muuttaa mielipidettään!






tiistai 8. maaliskuuta 2016

Junalla matkustamisen iloja

Olen erittäin ammattitaitoinen istumaan junassa. Ennätykseni on neljä päivää putkeen Moskovasta Irkutskiin. Lisäksi olen kuluttanut junanpenkkejä ihan kotimaan liikenteessä.

Istuin taasen viime viikolla junassa. Tässä on keräilyeräni junamatkustamisen iloista.  



Pysähtelevä juna
Jotenkin se, että juna pysähtyy odottamaan vastaantulevaa liikennettä keskelle korpea Parkanon ja Seinäjoen välille saa minut pakokauhun valtaan. 

Jo minuutissa tulee fiilis, että kun on VR kyseessä niin tämä ei voi päättyä hyvin. Mielikuvitus laukkaa ja kauhukuvat näkyvät yhä selvemmin mielessä. Kohta junavaunullinen matkustajia heitetään susille syötäväksi. 

Tai kohta ne lähettää TV-ryhmän kysymään matkustajilta, että pitääkö hintoja alentaa. Eihän sellaiseen osaisi edes vastata järkevästi. Sanoisin  pian, että hintoja on nostettava, että juna saataisiin taas liikkeelle!

Kuulutukset
Tätä samaa ilmiötä esiintyy myös lentoliikenteessä. Mikään ei ole hauskempaa kuin se, että kauhean rohinan ja kohinan keskeltä kuulet, että juna on pysähdyksissä. No sen nyt tajusit jo itsekin.

Olisi vain ollut kiva kuulla, oliko vika sinussa itsessäsi vai junassa. Oltiinko pysähtymiseen tai pullaan uuteen hintaan päädytty yhteisymmärryksessä? Vai päättikö toinen osapuoli vain yksipuolisesti vetää omaa linjaansa? 

Teinit ja piipittävät tekniset vempeleet
Edestä tai takaa kuluu piip piip. Kerta nyt vielä menisikin, mutta piip piip tulee epätasaisen tasaisin väliajoin. Tajuat, että piipitys lähtee vieressä istuvan teinin teknisestä härvelistä. Suunnittelet pudottavasi matkalaukun teinin päälle. Pilkka osuu kuitenkin omaan nilkkaan. Naapurin matkalaukku mätkähtää omaan päähääsi.

Nyt piipityksen lisäksi sinua häiritsevät pikkulinnut. Kyllä junassa matkustaminen onkin vaikeaa. Varsinkin jos on suomalainen, jonka kommunikointitaidot ovat kultakalan tasolla. 

Taunot, jotka luukuttavat Yleä
Suomi on teknologiamaa. Täällä harmaat pantterit pakottavat lapsenlapsensa ostamaan netistä junalippuja, jonka jälkeen pantsut siirtyvät raiteille katsomaan hiihtokisoja tapletista.

Panttereiden kuulo on heikentynyt sodan jälkeen niin paljon, että he eivät ole kuulleet kuulokkeista. Taplettia katsellaan silmät pyöreinä samalla kun koko junavaunu saa kuulla, mitä ohjelmaa setä tapittaa.

Onneksi Yle ei esitä pornoa. 

Ilmavaivat
Jotenkin pitkillä matkoilla istuminen aiheuttaa kaasun kerääntymistä suolenmutkaan. Pieruista kasvaa siis valtavia.

Ilmat täytyy saada siis vaivihkaa pihalle. Kuulokkeet korvilla sitä erehtyy luulemaan, että päästelee vain äänettömiä henkäyksiä. Kuulokkeiden pois ottamisen jälkeen onkin kiva huomata, että äänetön henkäys onkin ollut kunnon pärinä. 

Lastenosastot
Yhdessä vaiheessa junalippuja varatessa sain aina paikan leikkivaunusta. En tajua miksi. Ehkä VR oli päättänyt, että olen niin riehakas, että parempi antaa matkan ajaksi vähän virikkeitä. 

Mutta kun niitä virikkeitä on minulla jo omasta takaa. Esimerkiksi lukeminen ja ikkunasta ulos tuijottaminen ovat minulle erinomaista viihdettä. En tarvitse siihen yhtään kenenkään apua. 


Puheliaat kanssamatkustajat
Muutama sana vierustoverin kanssa on ihan ok. Esimerkiksi "Mulla on toi ikkunapaikka" on ihan hyvä verbalisoida. Näin se on helpommin ymmärrettävissä kuin käsimerkeillä.

Liiallinen puhuminen on taasen epäsuotavaa. Liiallisella tarkoitan sitä, että Seinäjoen ja Kokkolan välillä kerrot noin kymmenen kertaa saman tarinan siitä, miten Rovaniemi paloi sodan aikana. Ja kuinka sinä lähdit Ouluun hakemaan maitoa. 

Sama tarina yhden kerran on ihan riittävä. Senkin jälkeen kannattaa seurata, onko kanssamatkustaja vielä hereillä. 


Vessa ilman paperia, vettä tai saippuaa
Vessassa käyminen liikkuvassa ympäristössä on aina yhtä jännittävää. Kuulun siihen sukupolveen, joka ei ymmärrä sanontaa "toimii kuin junan vessa". Nimittäin minun aikanani junanvessat eivät nyt erityisemmin ole toimineet.

Jos käy niin hyvä säkä, että löytää vapaan vessan, niin se että siellä olisi saippuaa, vettä ja vessapaperia yhtä aikaa on maailmanluokan ihme. Yleensä ainakin yksi puuttuu. Yleensä se on saippua.

Ja minä niin mielelläni pesisin käteni ihan saippualla. Varsinkin kun näkee minkälaista porukkaa siellä vessassa möyrii.


Matkalaukut 
Joillakin ihmisillä on paniikinomainen tarve pitää 20 kilon laukkunsa näköpiirissä. Sitä omaa kultamussukkaa ei voi missään nimessä laittaa sinne matkalaukkuososastolle ulkoovien viereen. Ehei, ei kai nyt sentään. Laukku pidetään vieressä ja kun sitä ei jakseta nostaa hattuhyllylle tukitaan sillä käytävä.

Annan näin loppuun ilmaisen vihjeen matkalaukkupaniikkihäiriöistä kärsiville. Jos laukkusi on normaalin mitoissa, etkä kulje jossain IC 2-junassa Helsingistä Turkuun, niin laukun saa penkin alle pois tieltä! Näppärää. Ei tarvitse nostaa minnekään. Ja onhan se nyt ihana tunne, kun tietää likaisten kalsarien olevan lähellä.


Tällaisia minä mietin junamatkoilla. Mitäs te muut?

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Näin löydät fiksun miehen

Netteideiteille (tai minun tapauksessa Tinder-deiteille) lähtiessä sitä toivoo, että seuralaisella olisi edes jonkintasoinen yleissivistys. Yleensä esivalinta on tehty jo kirjoitustyylin mukaan. Yhdys sana osaamisen perusteella toivon, että ostoskoriini valikoituisi henkilöitä, joilla on jonkinlainen yleissivistys.

Olen kuitenkin huomannut, että yhdyssanojen osaaminen ei juuri kerro älykkyydestä. Se kertoo lähinnä siitä, että.. no .. että osaa yhdyssanat.




Älykästä miestä etsiessä luulin joskus, että koulutus se viisaaksi tekee. Valitettavan usein koulunpenkin kuluttaminen tekee myös ylimieliseksi. Mikään ei ole sen hauskempaa kuin kökkiä deiteillä henkilön kanssa, joka ilmoittaa olevansa älyllisesti kehittyneempi kuin puolet väestöstä.

Yleensä tässä kohtaa vahvistan henkilön suuruskuvitelmia näyttämällä idioottipuolen itsestäni. Maukas pieruvitsikin toimii hyvin. Kerran esittelin märkäpaisetta kyynärvarressani.



Tilanteen ei kuitenkaan tarvitse eskaloitua pieruvitsitasolle. Olen nimittäin kehitellyt uuden tavan löytää fiksun deitin.

Internetin ihmeellinen maailma kertoo esimerkiksi että karvaiset, suklaasta ja klassisesta musiikista pitävät miehet ovat älykkäitä. Eli minun on naamioitava fiksun miehen etsiminen karvaisen, suklaata syövän ja klassista kuuntelevan miehen metsästykseksi.

Ainoa vaan, että en ole partanaisia.

Ehkä voisin kokeilla sitten hoikkaa ateistia, joka viihtyy värikkäissä sukissa. Tai vaikka mielentervysongelmista kärsivää alkoholistia, jolla on kissa! Tunnetteko ketään sopivaa?

Tässä vielä ominaisuudet, jotka korreloivat älykkyyden kanssa. Mikä on sinun suosikkikombosi?

Ateismi
Värikkäisiin sukkiin pukeutuminen
Alkoholismi
Hoikkuus
Suklaan syöminen
Klassisen musiikin kuuntelu
Karvaisuus (miehissä)
Kissa- eikä koiraihmisyys
Bipo, depis, tai muuten vain skitso