perjantai 31. lokakuuta 2014

Tuhma tyttö

Nyt kun viimeinen kokonainen kuukausi Senegalissa on alkamassa, päätin vielä repäistä yhdellä vaatehankinnalla. Joskus tuntuu, että eniten vapaaehtoistyöprojektistani on hyötynyt paikallinen räätäli. No hyvä, että edes joku.

Mutta siis todellakin repäisin tällä asulla. Sanoinko jo, että repäisin? Nimittäin hameenhelma on POL-VI-EN yläpuolella!!! OMG!!! Hallelujah! Aaah, polvet! Sekoan! En ole esitellyt polviani julkisesti kuukausiin!

Nimittäin kun tulin tänne, minua valistettiin, että polvet on hyvä peittää. Kukaan ei tule puuttumaan minun polvien vilautukseen. Mutta ihmiset eivät pidä minua uskottavan työntekijänä, jos kuljen paikasta toiseen puolialasti, polvet paljaana.

Olenkin siis kiltisti kulkenut legginseissäni ja pitkissä hameissa.

Paikallisia näkee joskus lyhyissä hameissa. Lähes poikkeuksetta he ovat nuoria kaupunkilaistyttöjä. Meillä täällä landella ei paljon pikkuhameissa riehuta. Yöelämä on sitten taas asia erikseen. Siellä hameet ovat niin lyhyitä, että usein tulee nähneeksi enemmän kuin haluaa.

Mutta tässä siis kohuasuni.



keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Mopo sanoo put put put

Naapurikylän ranskalaisvahvistukselta oli tässä yksi päivä päässyt käteisvarastot hupenemaan. Matkaa Dakariin ei ollut tiedossa lähiaikoina, joten päätimme tehdä yhteisvoimin retken lähikaupunki Mbouriin. Täällä landellahan ei mitään pankkiautomaatteja tunneta ja 10 000 CFA:n  (n. 18e) setelikin aiheuttaa ongelmia vaihtorahojen kanssa.

Ranskiksella on myös lievä asennevamma paikallisliikennettä kohtaan. Hänen kärsivällisyytensä ei tahdo riittä bussien venailuun. Itse olen tässä kuukausien aikana oppinut erinomaiseksi odottajaksi. En jaksa ottaa pulttia siittä, että bussia ei tule. Koska ei se yhtään nopeammin paikalle ilmaannu, vaikka miten voivottelisin.

Koska yhdistelmä ranskalainen ja julkinen liikenne todettiin sopimattomaksi, kokeilimme uudenlaista liikennejärjestelyä. Vuokrasimme mopon.

Mopomme oli varustettu asianmukaisella suojelijalla. Heppu taitaa olla joku senegalilainen marabou.
 


Eipä siinä sitten muuta kuin mopa alle ja menoksi. Kuskille oli jostain löydetty kypärä. Itse kiedoin päähäni huivin siinä toivossa, että se pitäisi pääni kasassa, jos kävisi huono tuuri. Noh, viisi minuttia kaahattuamme, huivini roikku niskassani. Onneksi partiolainen tietää, miten asiat saa köytettyä paikoilleen. Eipä tarvinut lähteä etsimään vihreää huivia tienpientareelta.

Seuraavaksi minulta meinasi pudota aurinkolasit. Alkumatkasta pidin laseistani kiinni käpälilläni. Sitten muistin, että tässä maailmankolkassa tiet ovat täynnä jäätävän kokoisia hidastetöyssyjä. Ehkä olisi viisasta pitää molemmilla käsillä itsensä paikallaan. Sitten törmäsimme vuoheen. No ei vaiskaan. Vuohi meni 5 cm:n päästä kulkupelistämme. Onneksi oli ne kaksi tervettä kättä, joiden avulla pysyin kyydissä.

No pääsimme loppujen lopuksi Mbouriin. Tyhjensimme pankkiautomaatin ja kiusasimme torimyyjiä. Sitten hurautimme vielä turistimestaan Mbouriin lähelle. Sain vuohenjuustoa ja salaattia. Lisäksi yritin ruskettua.

Paluumatkalla meiltä loppui bensa.

Mopo simahti 150 metriä ennen huoltsikkaa. Kävi aika hyvä säkä sinänsä, sillä Mbourin ja Ndiosmonen välillä on jotain 20 km ja ehkä yksi huoltoasema.

Illalla särki jalkoja ja käsiä. Melkein 100 kilometriä pikkupärrällä ei ole ihan helppoa.

Meidän vuokramopo eli tjakarta ja ranskalainen hovikuljettajani





perjantai 24. lokakuuta 2014

Historiankirjoitus uusiksi

Palaataan vielä viikko taaksepäin Niakharin iloiseen maailmaan. Nimittäin siellä ollessani minulla oli mainio mahdollisuus tutustua paikalliseen historioitsijaan.

Olin intopinkeänä paikalla, olihan ensimmäinen kesätyöpaikkanikin Vetelin kotiseutumuseossa. Vihdoinkin pääsisin kuulemaan paikallisesta historiasta oikein asiantuntijalta...

Senegalissa on useita etnisisä ryhmiä. Fimelassa ja Niakharissa pääosa väestöstä on sererejä. Nyt minulle kerrottiin, että suuri osa entisistä, nykyisistä ja tulevista presidenteistä on serereitä. (No kappas, sehän on ihan niin kuin Suomessa. Kun vaan tarpeeksi kauas kaivautuu sukupuussa, niin takuulla on sukua kaikille presidenteille.)

Léopold Sédar Senghor, Senegalin ensimmäinen presidentti, runoilija ja sereri

No sitten rohkenin kysäisemään muinaisten sererien uskonnollista tavoista. Olin kuullut huhupuheita metsänhengistä ja muista mystillisistä olennoista. Onneksi historioitsijasetä korjasi tietämykseni nopeasti oikeaksi: Ennen islamin tuloa sererit ovat eläneet lähestulkoot islaminoppien mukaista elämää. He olivat tavallaan intuitiivisesti hyväksyneet islamin jo ennen sen olemassaoloa.

Lopuksi vielä teoria, miksi sererien mailta on tullut niin paljon poliitikkoja ja muutenkin hyviä kansalaisia. Syy piilee siinä, että viisaus asuu näillä main:

En ihan nyt muista kuka tai mikä opus kertoo, että jonkun seitsemän poikaa oli lähetetty etsimään viisautta Chinestä (ranskaksi Kiinasta). Mutta tuo kyseinen Chinehän oli käännösvirhe. Ei seitsämän pojankoltiaista mihinkään Kiinaan olleet lähteneet! He olivat tulleet tänne Sinen alueelle, joka ääntämykseltään muistuttaa kovasti Chineä. Sitten pojat levittäytyivät ja lisääntyivät ja heidän jälkeläisistään tuli presidenttejä! Huraa Sine! (Teoria kuulostaa yhtä vahvalta kuin se, että muinaiset sumerilaiset perustivat Someron.)







keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Prinsessaelämää

Viime viikko meni ilman kunnollista nettiä. Olin vierailemassa Niakharissa, yhdellä projektin hankepaikkakunnista. Tässä viime viikon kohokohtia Niakharin terangasta.

Teranga on senegalissa yleinen termi joka tarkoittaa vieraanvaraisuutta. Olen jo kohtuullisen tottunut siihen, että vieraillessani minua hyysätään ja syötetään sen minkä ehditään. Mutta nyt kyllä tuli kaikkien aikojen ennätys.

Päikkärit
Hengailin päivisin partiotyttöjen perheissä. Koska ensimmäisenä päivänä olin ottanut päivänokoset varhaisen herätyksen takia, niin jokaisen lounaan jälkeen minulle rakennettiin ulos peti ja komennettiin levolle. Mikäs siinä jos kerran käsky käy.

Laukunkantoapu
Lisäksi en juuri koskaan kantanut omaa laukkuani, koska joku innokas halusi sitä kuljettaa. Aluksi tuntui vähän urpolta, että 10-vuotiaat kanniskelivat laukkuani. Lopulta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että jos se tekee heidät onnelliseksi niin antaa mennä.

Juomahuolto
Lisäksi joka paikassa lounaiden jälkeen minulle tarjottiin limpparia tai mehua. Hiilihappojuomat ovat täällä tarkoitettu vain erityistapauksiin, joten olo ol vähitäänkin kuin kuninkaallisella.

+ Terangaa toiseen suuntaan
Koska nautiskelinolostani ja elostani niin kovasti lupasin tytöille auttaa  heitä Facebookiin kirjautumisessa. Tiedättekö, että on aivan kaameata hommaa yrittää opettaa täysin ummikoille, miten internet toimii. Kun edes selaimen osoiterivit tai vierityspalkit eivät ole hallinnassa.

Mutta selvisin. Nyt vastailen sitten Facebokissa "Hei, mitä kuuluu? -viesteihin."

 Yritin saada typyjä irvistämään. Onnistui huonommin kuin Facebookiin kirjautuminen.
 
Yksi suosikkiharrastuksistani täällä on opettaa tenavia puhumaan suomea. Tässä pojat näyttävät, missä nenä.
 
Ja sitten muotiblogiosuus :D Minulla päälläni mummomallin mekko ja lahjaksi saamani korvikset; Sopivat tosi hyvin yhteen. Vieressä oleva neito on juuri menossa suihkuun. Ja kuvan nappasi joku, joka ei osaa tarkentaa.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Aurinko sulatti aivoni


No mutta huppelista. Huima blogaustahtini on vähän hidastunut. Yritän ottaa ryhtiliikettä. Syytän tapahtuneesta aurinkoa ja leppoisia 36° C päiviä.

Viime viikolla juhlittiin tabaskia. Omasta mielestäni korite oli paljon hauskempi juhla. Jotenkin kuukauden ajan paastonneet tyypit vain osasivat ottaa juhlimisen sopivalla vakavuudella. Nyt tabaskin vaan venailtiin ja syötiin. Ja hienot vaatteetkin vedettiin päälle ihan liian myöhään.

Tabaskin juhlinta alkoi keittiöhommilla. Ylläri pylläri. Naapurin tosi ärsyttävä setä tuli selitään mulle jotain kielellä jota en ymmärrä. Eikä se koskaan suostu sanomaan mitään ranskaksi. Koska ennakkoasenteeni kyseiseen heppuun on näin ollen jo valmiiksi kielteinen, päätin hilpasta huoneeseeni, kunnes vaara on ohi.

Viihdyin ilmeisesti liian kauan huoneistossani, kun minulta tultiin tiedustelemaan, mikäs on kun en tee töitä. Olin silleen, että häh, mitä töitä? Kello oli kymmenen illalla. No kohta joku tuli taas inisemään jostain töistä... Olin taas että hoh hoijaa. Mä kuule meen nyt peseen hampaitani.

No siinä portailla hampaita pestessäni tajusin, että huushollin emäntä siellä itse hoiti perunasirkusta. Sekunnin sadasosassa tajusin, mitä töitä tässä oli tarkoitettu. Hammasharja äkkiä suusta ja kuorimaveitsi käpälään. Kahdeltatoista meillä oli pesuvadillinen tulevia ranskanperunoita juhlapäiväksi.

Tabaskina sitten pässi pääsi hengestään ja ihmiset söivät itsensä kipeiksi. Illalla oli tanssia. Itseasiassa tanssia ja juhlahumua oli vielä pari päivää juhlan jälkeen. Ja koko kylä täynnä ihmisiä parhaimpiinsa pukeutuneena.

Ja voi sanonko, mikä ihanuus onkaan päivittää blogia tabletilla ilman näppistä. Tää homma ei vaan toimi näin. En jaksa yrittää saada kuviin tekstejä, kun ne ei mene kohdilleen. Pässit. Mutta kuvissa siis lähinnä tabaskimeininkejä.

Lammas, ennen tabaskia


Minä juhlatamineissa 



perjantai 3. lokakuuta 2014

Omituista kielipolitiikka

Olen hengaillut viime viikot Diourbelissa, jossa väestön pääkieli on wolof. Se on Senegalin kansalliskieli, jota lähes kaikki osaavat. Paitsi minä, koska asun Fimelassa ja täällä puhutaan sereriä.

Sengalin valtion virallinen kieli on edelleen Ranskan siirtomaa-ajoilta ranska. Joten siinä vaiheessa, kun minulta loppuvat sanat wolofiksi tai sereriksi, vaihdan aika nopsaan ranskaa. Kielenvaihto tapahtuu yleensä hetimiten tervehdysten jälkeen.

Käväisin sitten Diorbelissa apteekissa etsimässä hyttysmyrkkyä. Salamaleikum sanoin minä ja yritin jopa kysellä päivän vointia herra apteekkkarilta wolofintapaisesti. Sitten kun en nyt sattumalta tiennyt, mitä hyttysmyrkky on wolofiksi niin kysyin sitä ranskaksi.

Sain vastaukseski jotain wolofia. Pyörittelin silmiäni ja kysyin uudestaan hyttysmyrkkyä. Wolofwolofwolof sanoi setä. Hymyilin typerästi ja kysyin oikein nätisti sitä hyttysmyrkkyä, jos sattuisi vaikkka olemaan. Wolofwolofwolofwolof... No voi hertsyykeli kai sitä nyt apteekkarin pitäisi puhua parempaa ranskaa kuin minun. Fimelassa apteekkari puhuu ranskan lisäksi jopa englantia, eikä tee mitään esityksiä.

Sitten kun vihdoin herra suostui puhumaan ranskaa sain kuulla pitkän läksytyksen siitä, kuinka ranska on tuhmien kolonalistien kieli ja muutenkin pitäisi puhua sitä wolofia, koska Senegalissa ollaan. Joo totta, niinhän sitä pitäisi, mutta minä nyt haluaisin vain sen hyttysmyrkyn. Jooko?

En ostanut hyttysmyrkkyä, koska se oli sikakallista ranskalaista tuontitavaraa. Häivyin paikalta hieman tuohtuneena. Koska enhän minä ole A) ranskis B) tuhma kolonialisti.

Ja sitten minua vielä ärsytti ihan suunnattomasti, että jos tämä maa ei halua tuhmien kolonalistien maa, niin miksi helvetissä valtion virallinen kieli on ranska? Jumaleissön maa on ollut itsenäinen jotain kuuskyt vuotta ja yhä edelleen koulut käydään täällä ranskaksi. Tenavat eivät opi lukemaan ja laskemaan omalla äidinkielellään vaan tuhmien kolonalistien kielellä. Aika monelta jää koulu kesken, koska vieraalla kielellä oppiminen nyt vain on aika hankalaa.

Sitten kun juttelen paikallisten kanssa kieliasioista, niin monen mielestä on ihan hyvä, että koulut käydään ranskaksi. Wolof kun ei ole mikään sivistyskieli heidän mukaansa. Ja olisihan se nyt ihan hirveän hankalaa vaihtaa opetuskieleksi joku paikallinen kieli. Aivan liian vaikeata. Siinähän voisi tulla vaikka väsy, kun on niin kuumakin.

Noh onneksi nyt olen Fimelassa, jossa kaikki puhuvat sekaisin, mitä sattuu. Ja ihmiset luulevat, että olen japanilainen avuststyöntekijä. Koska niitä on ollut täällä ennenkin.


Lähikaupan setä Fimelssa myy minulle mitä tahansa, vaikka puhuisin hänelle pelkästään suomea.


torstai 2. lokakuuta 2014

Touristina Toubassa

Olen hengaillut viime viikot Diourbelissa. Ennen kotiinpaluuta Fimelaan kävin vielä tarkistamassa läheisen Touban meiningit.

Touba on muridiveljeskunnan uskonnollinen keskus, jonka perusti liikkeen johtohahmo Aamadu Bamba Mbàkke. Herralla oli tiukasti näppinsä pelissä esimerkiksi kolonialismin vastustamisessa. Eikä hänen kuviaan voi olla näkemättä katukuvassa, meni sitten minne tahansa Senegalissa.
 
Vuosittain Toubaan saapuu miljoonia pyyhinvaeltajia kunnioittamaan Bamban muistoa Magal-juhlaan. Ihmisvirrasta huolimatta kaupungissa ei ole yhtäkään hotellia - pyhiinvaeltajat majoittuvat paikallisten koteihin. Meille kerrottiin, että Bamba oli opettanut että jos jollakulla on nälkä hänelle täytyy antaa ruokaa ja jos jollakin ei ole paikkaa nukkua, se täytyy hänelle antaa. Ja näin ilmeisesti Toubassa myös tehdään.
 
Kun Touban porteista astelee sisälle napsahtaa päälle erittäin tiukat ohjesäännöt. Tupakoiminen ja alkoholittelu on ehdottomasti kielletty. Lisäksi pitkissä housuissa kulkevat naiset joutuvat kuuntelemaan valitusta pukeutumisestaan. Aina siihen pisteeseen, että on paras käydä nurkan takana kietomassa huivi hameeksi. Näin kävi kaverilleni. Onneksi minulla oli mukana ylimääräinen huivi.
 
Asusteiden ollessa kunnossa voikin sitten yrittää päästä sisälle moskeijaan. Ennen moskeijaan menemistä ehdimme pohdiskella onko esimerkiksi kysnilakka varpaissa ok. No siitä emme jääneet kiinni, joten kengät jalasta ja jalkapohjia polttamaan. Moskeijan laatoitus, kun oli hieman kuuma.
 
Olimme ainoat turistit koko paikassa. Saimme siis seikkailla ihan omassa tahdissa ja rauhassa salista toiseen. Tosin vain naisille sopivissa paikoissa. Moskeijassa oli menossa valtaisat remonttihommelit. Kaikki tornit olivat huputettuna ja katoista oli purettu suurin osa mosaiikeista. Uudestaan oli tehty vain mallit laatoitusvaihtoehdoista.
 
Minulle kerrottiin, että monet ovat Toubassa käynnin jälkeen kääntyneet muslimeiksi. Noh minulle ei näin käynyt. Enkä nyt kokenut mitään muutakaan WOW-elämystä. Olisi ollut jännä nähdä, miltä paikka näyttää perjantairukousten aikana. Nyt kun tuli sellainen fiilis, että hengailen tyhjässä tehdashallissa avojaloin. 
 
 
 

Huivi päähän, kengät pois jalasta ja eikun menoksi. Ilmeisesti paljaat käsivarret olivat ihan ok.
 
Naisten rukousalue. Perjantaisin moskeijaan saapuu kuulemma jopa 10 000 uskonnonharjoittajaa.
 
 Laatoitusvaihoehto 1

Laatoitusvaihtoehto 2

 
 

Kiero kuva yhdestä Afrikan suurimmista moskeijoista.