keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Suuri senegalilainen juhlapäivä

Jee! Ramadan on finaalissa! Eilen vietetettiin ramadanin loppumista juhlistavaa Korite-juhlaa.  Ei enää tarvitse selitellä, miksi en paastoa. (Koska ei huvita olla juomatta 35° C lämmössä. Toki tämä ilmaistaan kiertoteitse, kuten: "Olen kristitty, paastoan pääsiäiseksi, as if. Olen sairas, köh köh...)

Päivä alkoi sillä, että tavallisen kukonlaulun sijaan heräsin kukon kuolinkorinaan. Paaston päättymistä kun juhlitaan - mitenkäs muutenkaan - kuin syömällä hyvin. Tässä tapauksessa pataan lensi suurin osa pihan siipikarjasta.

Koska pelkkää kanaa ei popsi pässikään, niin kanasen seuralaiseksi pilkottiin varmaan viisi kiloa sipulia. Tähän toimitukseen minäkin pääsin osalliseksi. Päivän sipulisaldoni taisi lähennellä jotain 20:tä.

 
Sipulisirkuksen aikana miehillä oli hengellistä toimintaa moskeijassa. Koska oli juhlapäivä kyseessä, hommat hoidettiin ykköset yllä. Miesten palattua moskeijasta pihalla hyöri yksi jos toinenkin tyyppi. Tulivat pyytämään anteeksi viime vuoden tuhmuksiaan. Kaikki saivat anteeksi.
 
 





Ja kun vihdoin sipulit oli saatu pilkottua ja ruoka tehtyä, niin täytyihän se ruoka syödäkin. Tässä vaiheessa minulla oli jo ihan törkeä nälkä ja kiskoin kaiken, mitä eteeni sain. VIRHE. Nimittäin, kun kotona oltiin syöty, niin sitten mentiin naapuriin syömään... Naapurissa oli tarjolla ainakin viittä eri ruokaa. Kohteliaasti niitäkin sitten maistelin... Jälkkäriksi vielä limsaa.


 
Kun ruoka oltiin saatu laskeutumaan, alettiin valmistautumaan iltaa varten. Tähän liittyy myös oma lost in translation -hetkeni. Oli kai jonkinmoinen tarkoitus mennä tervehtimään tuttuja ja ystäviä jossain vaiheessa...
 
Minuakin oltiin pyydetty käymään. Odotin ja odotin, milloin porukat lähtisivät kotipihasta vierailulle, että  minäkin voisin tehdä kierroksen. Iltaan mennessä näin ei kuitenkaan käynyt. Vierailut jäivät sitten tekemättä. Täytyy kai sitten vain sanoa, että minulla oli jäätävä päänsärky, etten päässyt paikalle.



Loppuillasta kävin vielä ihmettelemässä tanssimeininkejä ja juhlapukeutumista.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Pieni bissapinkeittäjä

Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on yhteys paikalliseen naishenkilöön. Voisi jopa sanoa, että olen ystävystynyt naapurin Fantan kanssa, tai ainakin vähintään kaveristunut.

Kuulopuheiden perusteella tässä maailmankolkassa on vaikea saada kontaktia naisihmisiin. Ei ihme. Naiset nimittäin katoavat kovin helposti kotitöihinsä.

Oma tekniikkani naiskontaktien luomiseen on ollut osallistua naisten töihin. Lähinnä keittiöhommiin ja pyykinpesuun. Hyvään alkuun pääsee, kun kysäisee, miten jokin ruoka tehdään oikeaoppisesti. Tässä yksi päivä keittelin Fantan kanssa bissap-mehua.

Tässäpä vinkit teillekin.



1. Etsi jostakin naapurin Fanta, joka selittää koko prosedyyrin sinulle ranskaksi. Hyvillä Fantoilla on yleensä myös pieni apulainen mukana.


2. Hanki torilta hibiskuksen kukkaa eli bissapia, sitä punaista. Ne toisenväriset ovat ruuanlaittoon.

 
3. Huuhtele kukkaset huolella. Yleensä ovat aika pölyisiä ja hiekkaisia.
 
 
4. Ota oppia Fantasta ja hoida koko homma pelkällä oikealla kädellä. Vasenta ei käytetä kuin vessassa.


 
 
5. Peitä kukkaset vedellä. Anna muhia kannellisessa astiassa noin 5-6 h. Jos on kiire niin voit toki keittääkin kukkaset. Silloin homman on valmista... ööö nopeammin. Muhimaan voi bissapin kaveriksi laittaa esimerkiksi minttua.
 
 

6. Siivilöi kukkalieju. Lisää vettä ja ihan hirveät määrät sokeria. Tässä taisi mennä kahden litran mehuun puoli kiloa - kilo sokeria... Halutessa mehun voi maustaa jollakin mehutiivisteellä tai vaikka appelsiininkukkavedellä.

7. Nautiskele aikaansaannoksesi jäähdytettynä.


P.S. Roudasin ihan sikkenä bissapia Suomeen pari viikkoa sitten Olkaa tarkkana ravintolapäivän suhteen. PK-seudulla voi silloin päästä maistelemaan bissapia. Tämä on tosin villi veikkaus. Ehkä joku haluaa infota asiasta kommenttilooran puolella?

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kangaspaheita

Voi ei! Kattokaa nyt näitä. Mä en vaan osaa sanoa ei.


Dakarissa harhailu  aiheutti sen, että päädyin Sandagaan. Siis sinne järkyttävän kokoiselle torialueelle, jossa joka nurkan takaa hyökkää joku sisäänheittäjä niskaan. Uusin tekniikkani "älä näe, älä kuule, äläkö varsinkaan puhu" aiheutti muutamat rasisti -huudot perääni. Taisi kyllä olla sama sekopää liikenteessä, joka kilahti minulle ja Nellalle kerran aikaisemminkin.

Mutta hulluista huolimatta, Sandagaan kävi tieni. Ja nimenomaan Sandagaan, koska sieltäpäs löytyy beniniläisiä kankaita, joita kaksi oikeanpuolimmaista kangasta ovat. Beninissä on vähän eri meininki kuin Senegalissa, mitä kankaiden suhteen tulee. En osaa tarkemmin määritellä, mikä näistä nyt niin erilaisia tekee, mutta jotenkin erottuivat muusta kangasmassasta.

Jos kangaskaupoille tekee mieli Dakarissa, niin kannattaa kyllä Sandagan sijasta mennä HLM:n torille. Siellä saa tepastella toubabikin ihan rauhassa ja hinnoissakaan ei ole blondilisää.

Printtikankaita täällä myydään paria laatua. Parempi eli kalliimpi maksaa Dakarissa 1000 CFA:ta metriltä ja heikompilaatuinen 500 CFA:ta metriltä. Metri kankaissa tarkoittaa täällä jaardia, joka taitaa olla 1,25m. Paremman ja huonomman laadun erottaminen on vähän hiinä ja hiinä. Itse olen huomannut,että huonompi kangas rapisee kun sitä ryttää käpälillään.

Dakarin ulkopuolella kankaista jouttu maksamaan vähän enemmän. Kuljetus kuulemma maksaa. Ja ulkomailta kuten sieltä Beninistä roudatut kankaat maksavat inan verran enemmän kuin paikalliset. Aina kannattaa tinkiä. Ellei sitten hinnat ole jo tuota tonnin-viidensadan luokkaa.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Löllö Dakarissa

Taidan olla vähän turhan sengalisoitunut. Suomessa olo ei ole tehnyt minusta yhtään tehokkaampaa tai järjestelmällisempää. Olen ollut nyt Dakarissa lauantaista lähtien. Ja olen edelleen.

Tarkoitus oli palata Fimelaan tänään tai huomenna. Juu - ei taida onnistua.

Olen nukkunuut kahteentoista - jopa yhteen. Sängystä olen noussut joskus vasta kahdelta. Ehkä yölento oli rankempi, mitä kuvittelin. Ehkä vain kuvittelin nukkuneeni koneessa.

Pitäisi käydä moikkaamassa pomoa täällä. Pitäisi hakea parempaa maitojauhetta kaupasta. Pitäisi kai tehdä yhtä jos toista.

Onneksi on ramadan. Mikä loistava tekosyy käydä vähän hitaalla.




keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Naimatouhuja sengalilaisittain

Senegalilaisilla naisilla on käytössään kaiken maailman härpäkkeitä miesten viihdyttämiseksi. Suurin osa näistä virikkeistä on tarkoitettu naimisissa oleville naisille, mutta naimattomuudestani huolimatta onnistuin saamaan käsiini pari hepenettä. Pakkohan niitä oli testata:


Binbinien ja noiden pitsiyöpaitojen lisäksi olen havainnut pitkien hameiden alta vilkkuvia reikäisiä/ pitsisiä alushameita. Nämä havainnot tein häissä. 

Niin ja nämä seksyasut ovat aika yleisiä häälahjoja. Niitä löytyy varmasti joka kylästä ja jokaiselta naiselta. 

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Arvatkaas kuka on Suomessa?

Tulin käymään pikaisesti Suomessa. Sisko piti saatella alttarille, joten otin pienen loman Senegalista.

Nyt on juhlat juhlittu. Tämän hetken toimenpide on etsiä käsiin paljon lukemista ja muuta roinaa, jota en oikeasti tarvitse. Ja roinasta puheen ollen. Pitihän sitä Senegalistakin raahata. 

Tungin ruumaan isokokoisen kaislakorin. Ei muuta ku kaveri kelmuun ja sormet ristiin ja peukalot pystyyn, että koppa pysyisi ehjänä.


Ja kappas! Kyllähän se selvisi matkasta. Nyt vain pitäisi keksiä, mitä minä moisella pöntöllä oikein tekisin. Ideas, anyone?










maanantai 7. heinäkuuta 2014

Vaippaostoksille hopi hopi

Mulla oli jo hieno postaustahti -ja draivi. Ja kuinkas sitten kävikään. Olin taas helvetinripulissa. Kuumettakin oli 39,3 astetta. Sairaanhoitaja naureskeli, kun pyysin malariatestiä. Sain testin. En malariaa.

Nyt olen hoiperrellut toipilaana Dakarissa. Sairastaminen saa ihmisen vaipumaan ihan vauva-asteelle. Salakavalasti alkaa haaveilla vaipoista. Ja vielä enemmän siitä, että jos niitä käyttäisi, ne vaihtuisivat kuin itsestään.

Parasta tässä uudessa vauvaiässä on, että voi itkeä pillautella keskellä kaupunkia. Itse pyrin kyllä suoriutumaan tästä diskreetisti aurinkolasien takana.

Näin minua on itketetty tänään:

Päätin säästää rahaa ja ajella bussilla keskustaan. Aika rasittava matka, varsinkin jos ei ole syönyt juuri mitään kolmeen päivään. Perillä olin niin kuollut, että menin istumaan ison pankin ikkunasyvennykseen. Noh vartijahan sieltä heti tulee perään: "Anteeksi neiti, näytätte väsyneeltä. Haluaistteko mennä sisälle istumaan?"

Toinen tapaus sattui kun, käppäilin Sandagan(in) liepeillä tarkoituksena etsiä isoa koria. Paikka on ihan jäätävän suuri markkinapaikka ja sieltä voi ostaa melkein, mitä tahansa. Valkoisena saa yleensä aina jonkun tosi rasittavan sisäänheittäjän perään. Näin kävi minullekin.

Kun poika sai selville, että etsin koria, niin sitä etsittiin sieltä ja täältä. Viimeisessä paikassa odottelin korin esiintuloa tovin. Hikoilen tosi paljon normaalistikin, mutta nyt sairaan sitäkin enemmän. Poika ihmetteli asiaa ja kerroin olleeni kipeä. "Sun täytyy nyt juoda tosi paljon."

Ja hanat auki. Diskreetisti. Sisäänpäin.

Ja loppujen lopuksi poika ei ollut edes mikään sisäänheittäjä. Ei pyytänyt rahaa. Halusi vain oikeasti auttaa. Antoi minulle osoitteen toiselle markkinapaikalle. Ei yrittänyt iskeä. Ei tyrkyttänyt puhelinnumeroaan. Ja minä tylytin tyyppiä mennen tullen ja palatessa.

Kun päivä oli finaalissa. Olin jo niin hämmentynyt ihmisten ystävällisyydestä, että päätin antaa kolikoita jalattomalle miehelle. Nojoo itkuksihan sekin meni.

Toipilas Dakarissa



keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Tukkataika

Tiedättekö miltä näyttävät hiukset, joita ei ole pesty kolmeen viikkoon? Minäpäs tiedän. Kohta tiedätte tekin. Halusitte tai ette.

Tällaisella tukalla olen viilettänyt viimeiset kolme viikkoa. Tuuletus pelaa ja pää on siisti heti aamulla herätessä. Oikein näppärä kampaus tähän maailmankolkkaan.

 
 
Hauskuus loppui siihen, kun letit piti avata. Tiedättekö kuinka paljon karvoja ihmiseltä irtoaa kolmessa viikossa? Omien tutkimusteni mukaan noin koripallollinen. Koska irtohiukset olivat kulkeneet mukana leteissä, niin eilen minusta irtosi kolmen viikon haituvat. Ei muuta kuin haikeat hyvästit karvaisille kavereilleni. 
 
 
 
 
Ja tältä näytti pää ennen pesua. Pesutoimitus oli aikamoista hampaiden kiristelyä ja tukistamista. Vähän jäi mietittäväksi, että hyödyinkö loppujen lopuksi kolmen viikon huolettomuudesta juuri ollenkaan. 
 
 
Mutta loppupäätelmä: Pikkuletit on varmaankin mainio partioleirikampaus. Aioin kokeilla seuraavalla leirillä, joka on elokuussa.