Nyt ajattelin ottaa tutkailtavaksi erään keskustelun, joka jälleen kerran ei edennyt yhtään mihinkään. Josko tämän käsittelystä olisi apua sen ymmärtämiseen, miksi ihmeessä keskustelu ei siirry näyttöruudulta pöydän taakse oikeaan elämään.
Pelasin tapojeni mukaan Kohtalonsormea, enkä juurikaan lukenut potentiaalisten matchien kuvauksia. Ja kuinka ollakaan! Noin sadasta matchistäni yksi "seikkailija" aloitti keskustelun kanssani. Mikä mieletön sattuma.
Noniin. Saana hei! Tinderiä ei räplätä, sitä pyyhitään, kuten itse sovellus asian ilmaisee. Kun muistaa tämän jatkossa, niin saa ohjailtua keskustelun jokseenkin siedettävälle tasolle.
Räpäläyksen jälkeen päätän kehua toista osapuolta hieman. Miehethän aina tykkää, kun niitä kehuu? Ja Tinderin selaaminen ja itsensä räplääminen yhtä aikaa on kyllä hatunnoston paikka.
En halunnut kuitenkaan kehua liikaa, ettei mies vaan ylpisty. Tinderissä ylpistyneet miehet on pahinta, mitä tiedän. En ole onneksi tavannut vielä yhtäkään.
Hieman kyllä ärsytti, kun mies ei voinut edes kiittää kehustani, kun halusi jo siirtyä seuraavaan aiheeseen.
Ei muuten kannata mainita sitä Tinderin pyyhkimistäkään, jos haluaa pitää keskustelun siveänä. Tämän keskustelutyngän jälkeen minulle tuli pakottava tarve näyttää olevani vapaamielinen nainen, joka ei ihan pienistä hätkähdä.
En ole koskaan tehnyt mitään pervoa. Koskaan en ole mitään pervoa tehnyt. Paitsi kerran ehkä saatoin sitoa yhden tyypin lipputankoon, koska sillä oli söpö perse.
Muistan jatkossa olla kyselemättä liikaa tarkentavia kysymyksiä. Varsinkin sellaiset kysymykset, joita on vaikea ymmärtää kannattaa jättää heti suosiolla pois. Hyvä esimerkki tästä on edellä mainittu, mikä lasketaan pervoksi.
No onneksi vastaus sai taas miehen hymiöt palaamaan.
Mutta minä olin jo niin tulessa sananselityksestä, että en voi luovuttaa. Jos haluan jatkossa päästä edes jonkunlaisille Tinder-treffeille, en saa missään nimessä alkaa selittämään enempää kuin on tarve. Muistan nyt.
Ihmissuhteissa peruspilari on aina ja iänkaikkisesti se, että on oma itsensä. No arvatkaa mitä minä sitten unohdin? No oman itseni!
Jatkossa muistan paremmin olevani ihan tavallinen Saana, joka kirjoittelee satunnaisesti postikortteja ja blogia.
Jostain syystä mies haluaa edelleen jatkaa keskustelua suuruskuvitelmista kärsivän mielipuolen kanssa.
No mitä tästä siis opin? Jos haluan jatkossa päästä treffeille, täytyy minun muistaa, etten ole Jeesus ja miehen on parempi antaa voittaa väittelyt. Ja siinä vaiheessa kun miehen hymiöt haihtuvat, on erittäin todennäköistä, että treffikutsua ei koskaan tule.
Keskustelu päättyi kuta kuinkin tähän. Jos se nyt jotain kiinnostaa.
Muthei. Mikäs teidän mielestä on pervoa? Kuka sen määrittää? Yksilö vai yhteiskunta?