perjantai 1. tammikuuta 2016

Dagen Efter tulee taas!

Nyt kun kaikki ovat viettäneet perjantaita enemmän tai vähemmän raikkaassa olotilassa, niin minulla on teille ilouutinen! Tämänpäiväinen Dagen Efter ei suinkaan jää viimeiseksi. Pääset nauttimaa otsaa kiristävistä aiheista jopa useamman kerran viikossa.

Kaivakaa siis särkyläkkeet valmiiksi ja kärsikää kanssani.


Olen nimittäin saanut pitkään kestäneen "sisältöuudistuksen" valmiiksi. Senegalin traumoista ja vatsan salarakkaista on parannuttu. (En tosin koskaan käynyt lääkärillä.) Mutta ei huolta. Olen ehtinyt hankkimaan liudan uusia traumoja ja salarakkaita.


Koska jaettu krappis on parempi kuin yksin koettu, aion kertoa teille kaiken. Kaiken asioista ja ilmiöistä, jotka aiheuttavat lievää hömelöä oloa minussa itsessäni. Näistä aiheista siis pääset lukemaan vuoden 2016 Dagen Efterissä:


- Näin olen yrittänyt saada miehen ja millainen sekopää valioyksilö sitten tarttuikaan mukaan
- Melkein terveelliset ruuat (jos jättää voin, sokerin ja jauhot pois)
- Työnhakuvinkit ja uraohjeet, joilla irtoaa
- Järisyttävät, täysin uudenlaiset muotipostaukset (olen harjoitellut jo poseeraamista)
- Lue tämä, että viisastut -tyyppiset kirjavinkit
- Älä ainakaan maksa tästä elokuvasta/kyldyyrielämyksestä -ohjeistukset
- Äidin kanssa ulkomailla (selviytymistarina)


Tavoitteenani on siis valistaa Suomen kansaa tärkeissä asioissa. Toimintani periaatteena on "Tehkää niin kuin sanon, älkää kuten jo kerran ihan ite tein."



Ja vuodelle 2016 lupasin päivittää tätä blogia aktiivisesti. Eli panokset ovat kovat.


1 kommentti:

Puhunko ihan puuta heinää vai totisinta totta? Kommentoi!