torstai 14. tammikuuta 2016

Ordnung muss sein

Olen tehnyt jotakin todella uhkarohkeaa. Olen luvannut mennä auttamaan kaveriani raivaamaan hänen asuntonsa.

Tässä voi mennä hermot, usko itseensä ja kaikista pahimpana ystävyys. Mutta mitäpäs sitä ei tekisi, jotta saisi hamsterin muutettua ahveneksi. (Oletan, että ahvenet eivät keräile rojuja.)

Kaverini laittoi kuvia varmistukaseen siitä, nettä olen ihan varma siitä mitä olen tekemässä. Olen minä! 
Veikkaukseni on, että jumppapallo lähtee...

Muutama vuosikymmen takaperin se, että minä olisin siivonnut edes oman huoneeni, olisi ollut maailman suurien ihmeiden joukossa. Huoneeni oli täynnä kamaa. Ovelta sängylle kulki polku, josta pystyi juuri ja juuri kävelemään. Muu huone oli täynnä vaatekasoja, roinaa, likaa ja luoja ties mitä.

Yleensä siivous tapahtui, kun en kestänyt enää hajua. Hajun alkuperäksi määrittyi yleensä viikon - pari -kolme - neljä muhineet retkeilyvarusteet, joiden seasta löytyi uutta elämää elävä voileipä tai makkara.

Laittakaa vanhemmat lapsenne partioon. Tenavanne oppivat tunnistamaan erilaisia voileipähomeita.

Mutta nyt ollaan kuitenkin voileivän kasvatuksesta päästy siihen pisteeseen, että oma huone on siisti ja kaverille pitäisi saada kanssa.


Kuten moni muukin, koin lopullisen valaistumisen tavarapaljouden lopettamiseksi Marie Kondon johdatuksella. Koska kaverini ei ole Kondoonsa vielä tutustunut, niin tässä pikaohjeet kondoiluun tai siis KonMari- metodiin, kuten japanilainen rouva itse tyyliänsä nimittää.

Pääajatus on, että kaikki turha roina veks. Säilyttää saa vain ne asiat, jotka tuottavat iloa ja joita rakastat.

Homma alkaa sillä, että levität kaiken omistamasi lattialle. Hiplailet tavaraa ja fiilistelet, oliko tässä sitä rakkautta. Jos lovee ei löydy, niin kiitä tavaraa palveluksesta ja siirrä se jälkikäsittelysäkkiin.

Näissä rojuissa rakkautta harvemmin esiintyy, eli varaudu luopumaan näistä:

Rikkinäiset tavarat
Jos et ole korjannut juttua tähän päivään mennessä, tuskin koskaan tuletkaan.

Ohjekirjat
Yleensä jos tekninen vempele hajoaa, viet sen korjattavaksi tai ostat uuden.

Tavoitevaatteet
Jos vaate ei mahdu sinulle nyt, niin ei se ainakaan iloa sinulle tuota. Sitten kun vihdoin olet laihduttanut, haluat luultavasti jo uudenlaisia vaatteita

Kalliit vaatteet/tavarat yms., joita et ole käyttänyt
Vaikka vaate olis maksanut satoja euroja, et tule pukemaan sitä päällesi, jos se on roikkunut kaapissasi jo vuosia.

CD/DVD -kokoelma
Pidä vain ne, joita katsot uudestaan ja uudestaan. Tai et oikeastaan tarvitse niitäkän. Kaiken saa nykyään netistä, Spotifysta, Netflixistä. Mitä näitä nyt oli.

Kirjat
Jos kirja on jo luettu kerran, todennäköisyys siihen että lukisit sen uudestaan ovat aika minimaaliset. Laita kirja kiertoon. Pidä vain ne joita ilman et voi elää.

Lahjat/ perintövaasit
Sinun ei tarvitse pitää jotakin tavaraa, vain sen takia, että kuollut Aune-täti suuttuisi. Lahjan tehtävä on ollut tuoda iloa juhlapäivänä. Sen homman se teki hyvin. Nyt on aika siirtyä eteenpäin.

Piuhat/johdot/osat/ varanapit, joista et edes tiedä, mihin ne kuuluvat
Siis kerrotko mulle ihan tarkasti, mitä aioit näillä tehdä ja milloin? Edelleenkään emme elä pula-aikaa, joten uuden napin voit ostaa kaupastakin, jos sellaista tarvit.

En muuten ole kaivannut mitään tavaraa,jonka heitin menemään! 
Paitsi tämän todella tarpeellisen kristallipöllön hain takaisin.

Tässä oli listaus niistä asioista, jotka muistan kun kirjan lukemisesta on kulunut puoli vuotta. Vaikeinta minulle oli heittää pois tavaroita, joita olin saanut lahjaksi sekä vaatteita joista olin maksanut paljon.

Ja parasta, mikä tämän raivauksen jälkeen on tapahtunut, niin on tosi helppo heittää kamaa pois. Lisäksi teen parempia valintoja jo kaupassa, enkä osta muuta turhaa kuin ruokaa.

4 kommenttia:

  1. Eeeei! Ei kirjoja! Kirjat rauhoittaa!

    VastaaPoista
  2. Saat pitä ne kivoimmat, mut Ponitalli -sarjan 58. osa joutuu ehkä hakea uuden paikan kiertoradalta :D

    VastaaPoista
  3. Aune-mummu on muuten taivaassa ja tykkää romanttisista hömppäkirjoista. Onkohan taivaan pilvessä Anni Polvaa ja Catherine Cooksonia vai onko pilvipalvelimet täynnä huonoja selfie-kuvia ja muistilappuja?

    Ps. Kirjat kannattaa vapauttaa... ja ilmeisesti myös käyttämättömät(?) rintsikat. Terv. Nim. Merk. Mitä ihmettä yliopiston naistenvessoissa näinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että taivaassa saa Anni Polvaa ja Catherine Cooksonia striimattuna suoraan korvaan, jos haluaa :D

      Poista

Puhunko ihan puuta heinää vai totisinta totta? Kommentoi!