tiistai 16. helmikuuta 2016

Valmistautukaa laittamaan TV päälle

Muistaako joku vielä muutaman vuoden takaisen Love Connection -sarjan Yleltä? Siis sen missä amerikansuomalaiset miehet tulivat esi-isiensä maille metsästämään naista.

Love Connectionissa ravintoloitsija Markus sammui treffeillänsä, Matti piirteli sydämistä anatomisia malleja ja Henrin silmät vilkkuivat milloin millekin. Kuva: MeNaiset

Tiedättekö mitä? Avalta alkaa huomenna samantyyppinen pläjäys. Aion kyllä olla kärppänä katsomassa.

Vaikka nimi on eri, vaikuttaisi ohjelman perusidea pysyneen samana kuin Ylen versiossakin.
Miehet valitsevat seitsemästä ehdokkaasta kaksi kivointa uudelle mantereelle vietäväksi. Ameriikassa sitten katsotaan, kenestä on voittajaksi.

Sitä en nyt ihan heti käsitä, miksi nimi on Amerikan Unelmavävy. Eihän tytöt valitse ohjelmassa itselleen vävyä vaan romantilllista kumppania. Anopeilla on vävyt, ei morsiamilla! Vai tuleeko ohjelmassa jossakin vaiheessa anoppien yllätyshyökkäys? Jään mielenkiinnolla odottamaan.



Kaupalliselle kanavalle siirtymisen huomaa siitä, että jo trailerissa pussataan! No huh huh!

Ylen versiossa oli niin monta hienoa myötähäpeän hetkeä, että vieläkin puistattaa. Ilman Love Connectionia en esimerkiksi tietäisi, että on olemassa sellainen ammatti kuin koirien uinninopettaja.

Jään odottamaan innolla, mitä uutta kanavanvaihto tuo sarjaan. Näyttäisi ainakin siltä, että ainakin yksi vävyistä saa minut jo nyt ärsyyntymään. (Arvatkaa kuka?)

Amerikan Unelmavävyssä Suomen valloittavat Jesse, Tom ja Erick. En osaa heitä vielä luonnehtia, sillä en halua perustaa mielipidettäni kanavan markkinointimateriaaleihin. Kuva: MTV

Ohjelma huomenna 17.2. Avalla klo 21.00.




4 kommenttia:

  1. Älähän unohda näitä muitakin yhtä laadukkaita sarjoja, kuten Unelmien Poikamies ja Temptation Island 2!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis oikeastihan mä katon vain laadukkaita dokumentteja ja elokuvia. Unelmien sielunmessu oli hyvä, että onko toi Unelmien poikamies vähän samantyyppinen? Temptation Island on taas vähän liian jännä mulle. En tykkää kauhusta.

      Poista
  2. Ainaki allekirjottaneella meinas tulla kahvit nenästä Jessen kohdalla, kun näin mainoksen ekan kerran.
    Nykyään koitan hyräillä oikein kovaan mielessäni tai poistun huoneesta, että menis se "Great smile" kohta ohi. Hrrrrrrr

    VastaaPoista
  3. Joo, Jesse sai mussakin inhoreaktion aikaan. Onneks mulla ei oo TV:tä niin altistun näille vain sen verran, mitä tahdon.

    VastaaPoista

Puhunko ihan puuta heinää vai totisinta totta? Kommentoi!