maanantai 8. syyskuuta 2014

Ei huolta ebolasta

Täälläpäin maailmaa uskotaan siis erittäin voimakkaasti kaiken maailman taikoihin. Ihmiset käyttävät taika-amuletteja eli gris-grisejä joka päivä. Eikä niitä poisteta edes peseytymisen ajaksi. Erityisesti lapsilla on usein kaulassaan onnenkalu.

Gris-gris käsivarressa. Kuva täältä.

Olen kuullut esimerkiksi jalkapallojoukkueesta, joka ei kilpailutilanteessa saanut yhtään palloa maalin. Pallot vilistivä tehokkaasti ohi maalista. Tilanteen korjaamiseksi vikaa ei lähdetty etsimään pelitaktiikasta vaan vastustajajoukkueen harjoittamasta noituudesta.

Koko jalkapallojoukkueellinen aikuisia miehiä organisoitiin kaivamaan maata vastustajien maalin alta. Jos sieltä vaikka löytyis maalin tekoa haittaava gris-gris. No eipä löytynyt.

Ja mikä helpotuksen huokaus! Kuulin, että naapurikylän marabout (suomeksi heitä voisi nimittää vaikka poppamiehiksi), ovat loitsineet kotikylänsä niin hyvin, että ebola ei pääse tunkeutumaan sinne.  Hätätapauksessa voin siis muuttaa Dioffioriin.

Uskon täysin suojauksen tehoon, sillä Dioffiorin marabouiden taiat ovat toimineet aiemminkin. Jokunen vuosi sitten heinäsirkat pistivät poskeensa koko seudun sadon. Kaikkialla muualla paitsi Diofiorissa, missä taikakeinot oltiin otettu avuksi

Jos joku ei täysin luota taikakeinoihin ebolaa vastaan, voitte vaikka kurkata Senewebin ohjeet ebolalta suojautumiseen. Ranskuliksi, tietty.



2 kommenttia:

  1. Marabou niinku se suklaa, marabou?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Jos näihin vielä saa liitettyä suklaan, niin eihän niiden taiat voi muuta kuin toimia!

      Tiesitkö muuten, että joskus sen suklaan logo on ollut haikara? Ihan ymmärrettävästä syystä kyllä, marabou = haikara.

      Ja nyt tajusin tehneeni kirotusvirheen. Minun tarkoittamillani marabouilla pitäisi olla T-kirjain perässä. No ei ole.

      Summa sumarum. Marabou voi siis olla suklaata, haikara tai poppamies. Onpas jännää.

      Poista

Puhunko ihan puuta heinää vai totisinta totta? Kommentoi!