lauantai 23. huhtikuuta 2016

Tukholman kirjeenvaihtaja: Diskuteeraus i/på/vid Tinder

Olen onistunut palkkaamaan Dagen Efterille kirjeenvaihtajan Itämeren tuolta puolen! Pääsette siis parin postauksen ajan tutustumaan ruotsalaiseen tinderöintiin. Jenni, ole hyvä.
Nykyinen työni vei minut suoraan Svea-mamman uumalle, Tukholman sykkivään suurkaupunkiin. Paikallisiin tutustuminen on yleensä maahanmuuttajan suurin ongelma. Vaikka kavereiden saaminen onkin onnistunut, ei työn (yliopisto) tai harrastusten (tanssi, laulu) parista ole juuri löytynyt deittiseuraa. 
Päätin siis ladata puhelimeeni jo kertaalleen poistetun Tinderin. Suomessa kokeiluista ei paljon jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Minulla oli kuitenkin jo jonkinlainen käsitys ohjelman toiminnasta ja siellä viihtyvistä ihmisistä.
Olen aikaisemmin tehnyt asiakaspalvelua ruotsiksi, joten päätin venyttää kielitaitoa ja mukavuusrajaa deittailuun toisella kotimaisella. Yrityksen ja erehdyksen kautta muutama avausrepliikki löytyi.  
Vaikka kovin persoonallisiksi näitä ei voi sanoa, jostain sitä on aloitettava. En tiedä, mitä ne nykyään ruotsin yo-kirjoituksissa vaativat, mutta tämän voisi melkein painaa oppikirjaan:

Näin! Nyt on jää murrettu.


Jos oppikirjaesimerkin sijaan haluaa käyttää nuorisokieltä, sekin onnistuu. Näissä esimerkeissä huomaamme myös kaksi helppoa kysymystä, joilla keskustelua voi jatkaa:






Hieman pidemmän ”Hei, mitä kuuluu?”-tyyppisen aloituksen näemme tässä. Keskustelua voi jatkaa myös niillä kysymyksillä, joita kaverin profiilikuvista on herännyt:

Sitten, kun on saanut riittävän monta kertaa Callelta, Åkelta tai Olofilta englanninkielisen keskustelunaloituksen, voi tarkistaa, onko englanninkielisessä esittelytekstissä maininnut kielitaitoaan. 

Treffien lähestyessä voi myös miettiä, kannattaako paljastaa Åkelle puhuvansa sujuvasti tämän äidinkieltä vai teeskennellä taidottomuutta. Jälkimmäinen kostautuu, jos tapailua olisi luvassa pidempäänkin, mutta eikös kaikki romanttiset komediat ala salailusta?

Kovin tutulta vaikuttaa keskustelun taso siis Itämeren tuolla puolen. Onko muilla kokemuksia yhteispohjoismaisesta tinderöinnistä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Puhunko ihan puuta heinää vai totisinta totta? Kommentoi!