VAROITUS! Tämä teksti sisältää verta ja suolenpätkiä. Jos olet herkkävatsainen, älä lue enempää.
Arvatkaas kuka on ollut sairaana? No tämä yksi Saana, joka on vapaaehtoistöissä Senegalissa. Ja kuten otsikosta voikin jo arvailla, niin peräpäänihän se on falskannut ja oikein kunnolla. Tässä eletään nyt jo toista viikkoa tämän ilmiön kanssa. Japanilaiset vapaaehtoiset sanoivat, että heillä oli aivan sama juttu, kun he olivat olleet täällä kaksi-kolme kuukautta. Ja että ruikkiminen kesti sitten kaksi viikkoa...
Tässä ihanassa taudissani päätin sitten ottaa lähempää tuttavuutta paikalliseen terveydenhoitoon. Kun kuume oli korkeimmillaan noin 39 asteessa, paikalle kutsuttiin hoitaja. Hänen neuvonsa oli, että minun täytyy nyt kovasti vain syödä jotain, että voimistun. No ei ollut nälkä. En syönyt.
Kun en syönyt, niin kaikki kymmenen samassa taloudessa asuvaa ihmistä kävivät vuorotellen raakkumassa huoneeni ovella, että "Pitää syödä, että voimistuu". Kerroin heille sitten, että me suomalaiset hoidamme itseämme juomalla.
Noh, koska tauti ei ollut ohi parissa päivässä ja minusta ulostautui mitä ihmeellisintä tavaraa, päätin hädässäni testata vakuutusyhtiön lääkäripuhelinta. Bingo! He saivat minut vakuutetuksi siitä, että en ole kuolemansairas ja voin ihan hyvin ottaa vähän lähikontaktia paikalliseen terveysasemaan.
Luulin päässeeni jo lääkärille, mutta paikallisella terveysasemalla oli töissä sama hoitsu, joka oli aikaisemmin yrittänyt pakkosyöttää minua. Ei hyvä alku. ja kävi sitten ilmi, että en minä mitään lääkäriä ole edes näkemässä... Vain sen pelkän rasittavan hoitajan. Yäk.
Poika määräsi minulle sitten pilleriä toisen jälkeen. Kun hän oli keksinyt, mitä pillereitä minuun kannattaisi laittaa, oli hän tomerana menossa selittämään lääkemääräystäni saattajalleni. Siis saattajalleni, ei minulle. Siinä vaiheessa sairas-Saanalla kilahti ihan täysillä. Sanoin tyypille, että MINÄ olen se potilas ja MINÄ haluan tietää, mitä lääkkeitä ja milloin minun pitäisi ottaa. Ja taisin sanoa ehkä jotain muutakin. Luultavimmin jotain painokelvotonta. Sori olin kipee.
Noh, sitten aloimme yhdessä käydä läpi reseptiäni sen suuren ja paksun lääkärien lääkekirjan kanssa. Kävipäs esimerkiksi ilmi, että minulle oltiin määräämässä penisilliinä, jolle olen sattumalta allerginen. Että kannatti olla vaikea asiakas.
Nyt olen vetänyt yhden täysin turhan antibioottikuurin ja haikailen terveen suolistofloorani perään. Se kun uudistuu vasta kahdessa vuodessa. Nyyh. Olen siis edelleen ripulinen. Toivottavasti en kahta vuotta. Onneksi täällä ei käytetä vessapaperia. Jos olisin hangannut armasta takalistoani jollain DDR-paperilla olisin varmaan jo aikamoinen punapersepaviaani. Tosin, taidan olla sitä jo nytkin.
Vasemmalla "resepti" ja oikealla osa kaikista kivoista napeista, mitä minulle määrättiin. En syönyt kaikkea. Maistuivat pahalle.
