Selviytymisohjeet senegalilaisin häihin

Senegalissa häät ovat tärkeät juhlat. Niitä on vähän väliä ja niitä juhlitaan pitkään ja hartaasti. Mikä parasta, niihin voi mennä, vaikka ei olisi kutsua herunutkaan. Eikä edes tarvitse tuntea hääparia. Minulla esimerkiksi ei ole mitään käsitystä kenen häissä sitä tulikaan oltua. Täällä taitaa päteä  tähänkin asiaaan enemmän on parempi -periaate...

Itse olen tolloillut kaksissa häissä. Kaksien häiden kokemuksella uskallankin nyt jakaa parit neuvot ummikoille. Valitettavasti syvempää ymmärrystä kyseisestä juhlasta minulla ei vielä ole. Jahka valaistun, niin kerron lisää. Tai ehkä joku viisas lukijani kertoo?

Mutta nämä asiat minä ainakin olen oppinut:

1. Pukeudu hyvin
Sulaudut joukkoon huomattavasti helpommin jos ylläsi on paikallinen asu. Jos sellaista ei lödy, niin pitkä hame ainakin on ihan näppärä. Mitä värikkäämpi, sitä parempi. Nimittäin mikään muu ei täällä hyppele pahemmin silmille kuin turisti, jonka khakinväristen sortsien alta pilkottaa katkaravunpunainen iho. Vaatteet päälle siis.

Tämännäköisessä seurassa tuntuu aika nopeasti harmaavarpuselta...


2.Varaudu tanssimaan
Enemmin tai myöhemmin. Vastusteluista huolimatta, sinut tullaan raahamaan tanssilattialle. Laita silmät kiinni ja heilu mukana. Ole onnellinen, jos ympärilläsi on muita tanssijoita. Parhaassa (tai pahimassa) tapauksessa nimittäin joudut tanssimaan satapäiselle yleisölle i-han yk-sin. Lopuksi kaikki nauravat sinulle. Naura mukana. Nimittäin jossain vaiheessa huomaat, että kaikkille tanssijoille nauretaan. Myös niille hyville.

Mamma bailaa. Taustalla rytmiryhmä.

3. Älä jätä lompakkoa kotiin
Kun olet suoriutunut tanssiesityksestäsi sinun tulisi antaa rahaa soittajille. En tiedä meneekö raha itse rytmiryhmälle vai hääparille. Kuitenkin on aikas noloa, jos sinulla ei ole mitään annettavaa. Nimim. kokemusta on. Rahaa kannattaa varata myös heräteostosten tekemiseen. Juhlat ovat pitkät, eikä juomatarjoilua juuri ole. Eli jos tekee mieli limpparia, niin kolikoita mukaan. Lisäksi juhlan aikana huutokaupataa esimerkiksi kankaita ja astioita. Tulot menevät hääparin hyväksi.

Nämä ohjeet koskevat hääjuhlaa, johon naiset osallistuvat. Miestenosaston juhlinnasta minulla ei ole sattuneesta syystä mitään käsitystä. Ehkä he istuvat ringissä ja juovat teetä.

Morsiamen tunnistaa räikeimmästä meikistä ja vaaleaksi puuteroiduista kasvoista 

Meidän jokapäiväinen djebu-djenimme

Olen ehkä jo maininnutkin saamastani riisi - ja kalayliannostuksestani. Jos Isä meidän -rukous olisi senegalilaista alkuperää. Tai jos se käännettäisiin Senegaliin sopivaksi, ei siinä pyydettäisi antamaan meille jokapäiväistä leipäämme. Ehei suinkaan. Senegalissa rukoiltaisiin jokapäiväisen djebu-djenin puolesta.

Koska haluan jakaa tuskani kaikelle kansalle, niin tässä omaan luovuuteen kannustava ohje Senegalin kansallisruokaan. Tämä on oikeasti ihan kiva ruoka. Kolmen kuukauden djebu-djen -kuurin jälkeen vaan maistuisi kala ja riisi vähän eri muodossa. Vaikkapa sushipalleroina...

Hanki jostakin keräilyerä erilaisia vihanneksia ja juureksia. Ainakin porkkana, kaali ja tomaatti on kivoja. Niin ja siippuli ja valkosiippuli.

Varaudu päivän treenin, jos et omista tehosekoitinta. Nimittäin nyt valmistetaan helvetinmörssärissä maustetahna kaloille. Heitä joukkoon ainakin mustapippuria, chiliä, mausteliemikuutio, valkosipulia, sipulia, paprikaa. Tämänkertaiseen soosiin tuikattiin vielä rakenneta antamaan kaalia (!).

 

Jos itseä ei kiinnosta muusailla sipuleita, niin homman voi ainakin täällä nakittaa jollekin itseä puolta pienemmälle.

 

 

Sillä aikaa kun lapsityövoima hoitaa kätevästi maustetahnan teon, on hyvä viritellä tulet keittiönnurkkaan. Suosittelen kokeilemaan ihan jokaisessa suomalaisessa kotikeittiössä. Varsinkin näin juhannuksen aikaan, kun pelastustoimi on muutenkin herkässä tilassa.

 

 

 

 

Maustetahnan valmistuttua tehdään kaloille pari makua tuovaa elinsiirtoa. Eli tahnat kalan sisuksiin ja kalat paistumaan reilussa öljyssä sinne keittiönperukoille viritettyyn pataan.


Kun kalat ovat palaneet sopivasti karrelle, otetaan ne pois öljykylvystä. Kalojen tilalle pataan pudotetaan tällä kertaa tomaattia, paprikaa ja sipulia. Tämä on siis se varsinainen riisin kastike. Niin riisihän oli keitetty jo kauan ennen kuin kalojen kanssa temppuilu alkoi.

Kun kasvikset ovat pehmenneet mukaviksi, roiskaistaan pataan vettä ja kovat kasvikset. Siis porkkanat, kaalit, munakoisot ja muut yllärit. Päästä myös friteeratut kalat viimeiselle uinnilleen yhdessä kalojen kanssa.

Kun kasvikset ovat pehmenneet kaiva ne ja kalat padasta reikäkauhalla.  Sekoita riisi liemen kanssa ja asettele kasvit ja kalat vadille. Syö käsin tai lusikalla. Autenttisen Senegal-kokemuksen saat kun syöt tätä 2-4 kertaa viikossa.

Hommaan kuuluu vielä kastikkeet soijasta ja hibiskuksesta (tuo vihreä töhnä vadilla). Mutta niiden ohjeet joskus toisella kertaa.

Uusi ravinteli Fimelassa

Hiljattain Fimelassa avattiin uusi fast food  -tyyppinen ravintola. Tietysti olin kärppänä paikalla , sillä kyseisestä ruokapaikasta saa hampurilaisia. Olen syönyt kohta kolme kuukautta riisiä ja kalaa, joten vaihtelu todellakin virkisti.

Ravintolan ruokalista. Kauniimpi on tulossa.

Ravintolan konseptiin kuuluu pikaruoka ja ja madeleine-leivokset. Leivoksia olin jo syönyt jo aiemminkin. Tällä kertaa niitä tarjottiin alkuruuaksi. Kerroin kuitenkin kokille haluavani ne vasta hampurilaiseni jälkeen.

Fimelassa ollaan selkeästi ajan hermolla; kaikki mahdollinen tehdään ihan itse. Sämpylät leivotaan paikan päällä ja salaatti haetaan naapurin kasvimaalta. Varsinainen lähiruokapaikka siis kyseessä.

Tuoleja tai pöytiä ravintolassa ei vielä ollut, mutta meille löytyi paikka takapihan penkiltä. Ravintolan omistaja oli pitänyt tehokasta äänentoitolaitteistoa tärkeämpänä hankintana kuin istumapaikkoja.

Niin ja se itse hampurilainen. Olin suorastaan yllättynyt annoksen ulkonäöstä. Sehän jopa muistutti hampurilaista. Tosin pihvin tilalla oli ranskalaisia ja lihasuikaleita. Söin sen kuitenkin ja olin iloinen.


Saatan jopa käydä uudestaan. Tein myös diilin kokin kanssa, että saan käyttää uunia, jos haluan tehdä kakkua. Haluan minä.

Himot ne on hiirelläkin

Minulla on täällä yksi (1) varsinainen työkaveri. Hän on sellainen minua huomattavasti laihempi, ei erityisen pitkä herrasmies. Kulkee yleensä liian suurissa puvunhouisuissa ja AIDS-järjestön T-paidassa. Yksi hänen kulmahampaistaan on surkastunut pieneksi ruskeaksi nykeröksi ja hänen perässään leijailee mieto hienhaju. Varsinainen unelmien poikamies siis. Ja sitähän tyyppi on, poikamies. Naimisiin kun ei ole vielä päässyt, vaikka ikääkin on jo kertynyt.

Jos heppu on oikein hyvällä tuulella, hän tervehtii minua lepuuttamalla kättään olkapäälläni. Joskus käsi "luisuu" yläselälleni. Samalla kun hän hiplailee yläkroppaani, kertoo hän mairealla äänellä, että "Ihana nähdä sua taas Saana... päivä on taas paremi kun sä olet täällä".

Töistään tyyppi ei ole juurikaan kiinostunut. Teenjuonti on hänestä jännempää. Viime viikolla tajusin, että herra Hiplarilla on teenjuonnin lisäksi toinen harrastus. Kun istahdin työkoneen ääreen hänen jälkeensä, avautui selaimessa suora näkymä pornosivuille. Työtuoli oli vielä lämmin hänen jäljiltään ja selaimesta olisi voinut valita esimerkiksi tyttöjen välisiä toimintoja.

Kieltämättä tämä tuo pikantin lisän hänen tapaansa tervehtiä minua.

Vittu, pornoooo, keskellä työpäivää.

On olemassa jotakin jalkapalloa suurempaa

Näin potkupallon maailmanmestaruuskisojen alkaessa tällainen urheilullishenkinen postaus.

Jalkapallo on kyllä ihan suosittu lajike täällä Senegalissa. Mutta sitten täällä on myöskin ihan oma paikallinenkin urheilulajinsa. Siinä isot miehet leikkivät hippaa hiekkalaatikolla. Aika hassunnäköistä touhua se on. Niin siis painista on kyse.

Tämä hieno laji inspiroi minua niin, että tein siitä videon. Ei luultavasti toimi. Latauksessa oli jotain häikkää. Mutta kokeillaan, jos vaikka toimisi sittenkin.

Melkein muotiblogi

Minulla oli joskus vuonna 2007 maailman hienoin muotiblogi. Olin hurahtanut täysillä vintage-vaatteisiin ja blogiin kuvaaminen antoi vain lisävauhtia koipalloille haisevalle tyylilleni. Blogin pitäminen kuitenkin lopahti, kun talvi tuli ja pokkarista loppui tehot. Itsesasiassa siinä taisi käydä niin, että kamera hajosi kun se putosi lattialle kymmenen sentin kolmijalalta.

Mutta nyt olen tullut takaisin! Vintagemeininki on myyty kirpparilla ja tässä on uusi, upea Dagen efter -muotiblogi:

Eka kuva ei onnistu juuri koskaan, joten uusi yritys. Tässä haetaan vaatteen muotoa tukevaa liikettä kuvaan:

No nyt sitten jo vähän hävettää. Mitähän tuo laukkukin mahtaa musta ajatella?

Sitten tähän loppuun vielä pari vinkkiä ruostuneille muotibloggareille:
- Kannattaa meikata
- Älä läträä aurinkorasvalla ennen kuvien ottamista
- Vältä hikoilua

Muthei! Mitäs tykkäsitte? Olinko ihana? :)

Onnellinen viisumisti

Onnea minulle! Olen saanut vihdoin ihan oikean viisumin. Ei enää rypistynyttä A-nelkkua, johon on kirjoitettu milloin minkäkin toimiston numero, vaan ihan oikea viisumi. Tosin vain kolmeksi kuukaudeksi. Mutta ei se mitään. Onpahan sitten ainakin hyvä syy lähteä Dakariin.

Jos olet matkustamassa Senegaliin niin kannattaa siirtää itsensä osoitteeseen Snedai.sn. Siellä voi käydä tekemässä viisumin enakkohakemuksen. Tulosta sähköpostiisi tullut maksuvahvistus mukaasi. Jos olit fiksu ja valitsit kolmen kuukauden viisumin saat hyvällä säkällä viisumisi jo lentokentällä.

Minä ajattelin ennen tänne tuloani säästää vähän aikaa ja hermoja. Valitsin siis Snedailta vuoden viisumin. Virhe. Vaikka kyseisiä viisumeja voi ostaa netistä, ei viranomaisilla ole laitteita tai resursseja myöntää moisia pitkäikaislupalappuja. Tämä tarkoittaa siis sitä, että saatat joutua käymään eri toimistoissa useampaankin kertaan. Ja palaamaan aina takaisin sitä samaista A-nelkkua heilutellen.

Kulma legendaarisesta A-nelkusta ensimmäisiltä Senegalin kuukausiltani

Jos olet siis samassa liemessä kuin minä olin, tai olet jo Senegalissa ja haluat viisumillesi jatkoajan sinun täytyy kipittää Snedain toimistolle Dakariin ja maksaa heille sopiva summa rahaa. Taisi olla 35 000 CFA, jos oikein muistan.

Snedain toimisto on vähän kinkkisessä paikassa Place d'Indepencellä, EcoBankin rakennuksessa. Aikaisemmin vieressä oli ainakin Unescon toimisto, mutta en tiedä muuttiko koko toimisto nyt pois Placelta. Snedain oven vasemmalla puolella on näköjään EcoBankin automaatti. Itse toimiston ovi on niin mitättömän näköinen, että ei ihme, jos siitä kävelee ohi.

Mies kävelemässä sisään Snedaille

 

 

Noh sitten kun olet vihdoin ja viimein löytänyt Snedaille, kipitä toiseen kerrokseen. Ennen maalia sinua tervehtii vielä ala-aulan vartija. Portaat löytyvät aulan perimmäisestä nurkasta, vasemmalta. Snedailla sinut ottaa vastaan kaksi nyrpeää naishenkilöä, mutta he muuttuvat ihan kivoiksi kun tervehdit, hymyilet ja vähän jopa vitsailet heidän kanssaan. Jos kaikki menee hyvin, maksat viisumisi ja olet valmis siirtymään viisuminhakuprosessin toiseen vaiheeseen.

Snedailla hoituu siis ainoastaan viisumin maksaminen. Itse viisumin tekee ulkomaalaisvirasto. Sinne pääset helpoiten Snedailta kun otat taksin Mosquee Omarianille, Corneysiin. Virasto on ihan vastapäätä moskeijaa. Siellä kannattaa olla niin aikaisin kuin pääsee, kuitenkin viimeistään ennen klo 13.30. Sitten jätät paperisi ja passisi toimiston tätien ja setien haltuun, painelet peukalosi ja etusormesi skanneriin ja tadah! Voit hakea viisumisi samaisesta paikasta klo 16.00 jälkeen.