keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Prinsessaelämää

Viime viikko meni ilman kunnollista nettiä. Olin vierailemassa Niakharissa, yhdellä projektin hankepaikkakunnista. Tässä viime viikon kohokohtia Niakharin terangasta.

Teranga on senegalissa yleinen termi joka tarkoittaa vieraanvaraisuutta. Olen jo kohtuullisen tottunut siihen, että vieraillessani minua hyysätään ja syötetään sen minkä ehditään. Mutta nyt kyllä tuli kaikkien aikojen ennätys.

Päikkärit
Hengailin päivisin partiotyttöjen perheissä. Koska ensimmäisenä päivänä olin ottanut päivänokoset varhaisen herätyksen takia, niin jokaisen lounaan jälkeen minulle rakennettiin ulos peti ja komennettiin levolle. Mikäs siinä jos kerran käsky käy.

Laukunkantoapu
Lisäksi en juuri koskaan kantanut omaa laukkuani, koska joku innokas halusi sitä kuljettaa. Aluksi tuntui vähän urpolta, että 10-vuotiaat kanniskelivat laukkuani. Lopulta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että jos se tekee heidät onnelliseksi niin antaa mennä.

Juomahuolto
Lisäksi joka paikassa lounaiden jälkeen minulle tarjottiin limpparia tai mehua. Hiilihappojuomat ovat täällä tarkoitettu vain erityistapauksiin, joten olo ol vähitäänkin kuin kuninkaallisella.

+ Terangaa toiseen suuntaan
Koska nautiskelinolostani ja elostani niin kovasti lupasin tytöille auttaa  heitä Facebookiin kirjautumisessa. Tiedättekö, että on aivan kaameata hommaa yrittää opettaa täysin ummikoille, miten internet toimii. Kun edes selaimen osoiterivit tai vierityspalkit eivät ole hallinnassa.

Mutta selvisin. Nyt vastailen sitten Facebokissa "Hei, mitä kuuluu? -viesteihin."

 Yritin saada typyjä irvistämään. Onnistui huonommin kuin Facebookiin kirjautuminen.
 
Yksi suosikkiharrastuksistani täällä on opettaa tenavia puhumaan suomea. Tässä pojat näyttävät, missä nenä.
 
Ja sitten muotiblogiosuus :D Minulla päälläni mummomallin mekko ja lahjaksi saamani korvikset; Sopivat tosi hyvin yhteen. Vieressä oleva neito on juuri menossa suihkuun. Ja kuvan nappasi joku, joka ei osaa tarkentaa.

3 kommenttia:

  1. On niin hyvä blogi et pitää kolme kertaa käydä kattoon et onko uusia kirjotuksia. Ihan vaan varalta :)

    VastaaPoista
  2. Siis päivässä.: D

    VastaaPoista
  3. Ai siis kamala. Nyt kuulostaa pahasti siltä, että äitini löysi blogini :D

    VastaaPoista

Puhunko ihan puuta heinää vai totisinta totta? Kommentoi!