Viime viikolla Afrikassa sattunutta ja tapahtunutta

Olen ehkä selättänyt tautini. Ehkä. Nyt minulla on vain joku semi-helppo silmätulehdus. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että avaan oikean silmäni sormilla aamuisin. Helppo homma verrattuna viime viikon vessajuoksuun.

Olen saanut taas uuden ihailijan. Tällä kertaa erittäin karvaisen kaverin. Hepun mielestä on ihan ok, käyttää huonettani vessana. Tämä aamu menikin sitten etsiessä, mistä kaamea kissanpissan löyhkä tulee ja miten siitä pääsee eroon. Yritin ystävälläni kloorilla. Haju on kuitenkin edelleen olemassa. Ja juuri muistin, että kissathan rakastavat klooria. Voi nakki.

Kävin eilen kalassa. Olin saanut jostakin päähäni, että käteni eivät voi enää palaa, koska olen ollut täällä jo kaksi kuukautta. No kylläpäs voivat. Nyt minulla on kärähtänyt alue peukaloni ja etusormeni välissä. Aika hyvin on Afrikan aurinko tähdännyt.


Auringonpolttamien lisäksi sain myös simpukankuoren (kuvassa siiman toisessa päässä) ja noin neljä kalaa.

Sitten viikon huippu-uutinen. Asumuksessani on nykyisin juokseva vesi! Huraa! Koko kymmenen hengen taloudessa on nyt yksi vesihana, josta tulee ihan oikeaa vettä. Eipä tarvitse enää tyttöjen juosta ees-taas kaivolle. Eikä minun tarvitse enää käyttää niin paljoa lapsityövoimaa.



Siinä se nyt on. Iki-ihana vesihana.

Ripuli on perseestä

VAROITUS! Tämä teksti sisältää verta ja suolenpätkiä. Jos olet herkkävatsainen, älä lue enempää.

Arvatkaas kuka on ollut sairaana? No tämä yksi Saana, joka on vapaaehtoistöissä Senegalissa. Ja kuten otsikosta voikin jo arvailla, niin peräpäänihän se on falskannut ja oikein kunnolla. Tässä eletään nyt jo toista viikkoa tämän ilmiön kanssa. Japanilaiset vapaaehtoiset sanoivat, että heillä oli aivan sama juttu, kun he olivat olleet täällä kaksi-kolme kuukautta. Ja että ruikkiminen kesti sitten kaksi viikkoa...

Tässä ihanassa taudissani päätin sitten ottaa lähempää tuttavuutta paikalliseen terveydenhoitoon. Kun kuume oli korkeimmillaan noin 39 asteessa, paikalle kutsuttiin hoitaja. Hänen neuvonsa oli, että minun täytyy nyt kovasti vain syödä jotain, että voimistun. No ei ollut nälkä. En syönyt.

Kun en syönyt, niin kaikki kymmenen samassa taloudessa asuvaa ihmistä kävivät vuorotellen raakkumassa huoneeni ovella, että "Pitää syödä, että voimistuu". Kerroin heille sitten, että me suomalaiset hoidamme itseämme juomalla.

Noh, koska tauti ei ollut ohi parissa päivässä ja minusta ulostautui mitä ihmeellisintä tavaraa, päätin hädässäni testata vakuutusyhtiön lääkäripuhelinta. Bingo! He saivat minut vakuutetuksi siitä, että en ole kuolemansairas ja voin ihan hyvin ottaa vähän lähikontaktia paikalliseen terveysasemaan.

Luulin päässeeni jo lääkärille, mutta paikallisella terveysasemalla oli töissä sama hoitsu, joka oli aikaisemmin yrittänyt pakkosyöttää minua. Ei hyvä alku. ja kävi sitten ilmi, että en minä mitään lääkäriä ole edes näkemässä... Vain sen pelkän rasittavan hoitajan. Yäk.

Poika määräsi minulle sitten pilleriä toisen jälkeen. Kun hän oli keksinyt, mitä pillereitä minuun kannattaisi laittaa, oli hän tomerana menossa selittämään lääkemääräystäni saattajalleni. Siis saattajalleni, ei minulle. Siinä vaiheessa sairas-Saanalla kilahti ihan täysillä. Sanoin tyypille, että MINÄ olen se potilas ja MINÄ haluan tietää, mitä lääkkeitä ja milloin minun pitäisi ottaa. Ja taisin sanoa ehkä jotain muutakin. Luultavimmin jotain painokelvotonta. Sori olin kipee.

Noh, sitten aloimme yhdessä käydä läpi reseptiäni sen suuren ja paksun lääkärien lääkekirjan kanssa. Kävipäs esimerkiksi ilmi, että minulle oltiin määräämässä penisilliinä, jolle olen sattumalta allerginen. Että kannatti olla vaikea asiakas.

Nyt olen vetänyt yhden täysin turhan antibioottikuurin ja haikailen terveen suolistofloorani perään. Se kun uudistuu vasta kahdessa vuodessa. Nyyh. Olen siis edelleen ripulinen. Toivottavasti en kahta vuotta. Onneksi täällä ei käytetä vessapaperia. Jos olisin hangannut armasta takalistoani jollain DDR-paperilla olisin varmaan jo aikamoinen punapersepaviaani. Tosin, taidan olla sitä jo nytkin.


Vasemmalla "resepti" ja oikealla osa kaikista kivoista napeista, mitä minulle määrättiin. En syönyt kaikkea. Maistuivat pahalle.

Senegalilainen teenkeittokoulu, osa 1

Välillä minusta tuntuu, että olen täällä vähän kuin jokakodin viihdekeskus. Paikallisten mielestä mikään ei taida olla jännittävämpää katseltavaa kuin:

- Saana, joka kantaa vesisankoa suihkuun
- Saana, joka kuorii sipulia
- Saana, joka tanssii
- Saana, joka pesee pyykkiä

Tällä viikolla viihdytin paikallisia teenkeittotaidoillani.

Homma alkoi sillä, että naapurista haettiin keittolevy. Muistuttaa vähän suomalaista hiiligrilliä. Kaasullahan koko homma olisi ihan liian helppoa.



Sitten toivottavasti sokeri, tee, vesi ja mahdolliset muut teehen lisättävät ainesosat ovat lähellä. Teehen voi sokerin lisäksi laittaa esim. minttua tai vaniljasokeria.



Tässä vaiheessa on hyvä alkaa etsiä teekannua ja kuppeja. Mitä luultavimmin ne löytyvät naapurista. Tavaroiden haku kannattaa nakittaa jollekin itseä puolta pienemmälle, jotta voi itse lepäillä. Onhan täällä aikas kuuma.

Tee juodaan snapsilaseja muistuttavista kipoista. Laseja pidetään vadilla/lautasella, jolle on keittämisen edetessä helppo kaataa vettä kippojen pesua varten. Sokerilemellä Teellä vehtailu kun on aika tahmaista touhua.



Nyt kun kaikki esivalmistelut on tehty, voidaankin siirtyä itse keittmiseen. Kaada vettä teekannuun ja heitä puoli pakettia puruja sekaan. Paketti on täällä kooltansa noin 1,5cm x 6cm x 3cm. Laskekaas siitä se puolipakettia.




Kun vesi kiehuu lisätään puolitoista snapsilasillista sokeria. Annetaan kiehua vielä hetki.





Kaada sokeroituneisiin kippoihin vähän teetä ja viskaa liemi takaisin kannuun.




Sitten alkaakin hauskanpito. Vaahdotus. Allekirjoittaneen mielestä kaikista mukavinta on ottaa 2x puoli kipollista teetä syrjään jäähtymään. Kun tee ei enää polttele sormia, niin ei muuta kuin teet kupista toiseen.

Ja jos sitä vaahtoa kaipaa, niin muista että tyhjään kuppiin ei sitten kaadeta mitään. Kupin pohjalla pitää olla vähän teetä, niin johan vaahtoaa. Vaihtoehtoisesti voi toki käyttää tiskiainetta.

Niin ja tekniikka on sitten kovaa ja korkealta. Tässä oma taidonnäytteeni.



Kun vaahto on valmista, niin ei muuta kuin tarjoilemaan. Kaikille ei ole tarkoituskaan jakaa omaa lasia. Jokainen odottaa kiltisti omaa vuoroaan. Näin olen kahdella kipolla tarjoilun voi hoitaa jopa kymmenelle teenjuojalle.



Ensimmäisen kierroksen jälkeen keitetään vielä toiset ja kolmannet kierrokset. Teen makuihin ja variaatioihin tutustutaan teenkeittokoulun tulevissa osissa. Inshallah.

Blogihaaste

Jee! Sain Iivikalta Dagen Efterin ensimmäisen blogihaasteen. Tottahan toki tällaiseen pitää vastata. Vaikka mun oikeasti pitäisi olla kirjoittamassa lehtijuttua ja päivittämässä ihan muita blogeja. Sovitaanko, että tämä on tällainen alkujumppa muille kirjoituksille?

1. Lempiväri sisustuksessa



Mun huoneen seinä näyttää tällä hetkellä tältä. Ikkuna on tuo reikä seinässä. Joskus tuosta ikkunasta lentää pari tipua sisälle. Silloin mä toivon, että ne ei ruikkisi graffiteja lattialle. Tai sängylle. Tästä kaikesta voisi kai sitten päätellä, että sisutaminen tuntuu nyt juuri kovin kaukaiselta.

Mutta Suomessa... viihdyn aika hyvin valkoisten kuutioiden sisällä. Sanon siis valkoinen, vaikka se ei jonkun mielestä väri olekaan.

2. Design-esine/-huonekalu, joka ei koskaan tule meille.
En oikeastaan ole koskaan ollut mikään Marimekon ystävä. Joten Unikko-verhot eivät ainakaan ole ostoslistallani. Tai yhtään mikään Unikko-aiheinen tekstiili tai tuhkakuppi.

3. Hurmaavimmat henkilöhahmot tv:ssa.
Minulla on on/off suhde televisioon. Viime talven suosikkiharrastukseni oli katsoa keskiviikon dieettiohjelmia ja syödä lakua sohvalla. Nyt ei ole sohvaa. Eikä lakua. Ja TV:stäkin tulee vain senegalilaisia musiikkivideoita.

Mutta Daria on cool...



4. Suosikki leivonnassa

Voiko tähän laittaa, että kardemumma, vanilja ja inkivääri? Kanelikin on ihan kivaa.


Kardemummaa muuten kannattaa pakata mukaan, jos on lähdössä muille maille kaukaisille. Sitä tuntuu olevan vaikea löytää jo ihan Euroopastakin.

5. Viisi suosikkiblogia ja haasteen antaminen heille
Tämä olikin kaikista vaikein kysymyksistä. Olen stalkannut blogia jos toistakin jälkiä jättämättä jo useammankin vuoden. Nyt pitäisi sitten tulla kaapista ja tunnustaa julkisesti rakkautensa. Huh huh. Ja sitten vielä viisi kertaa!

Haaste menee:
Nellalle ja villasukille Dakariin
Sannille, tötsyille ja sairaan ihanalle elämälle Veteliin
Helille ja norjalaiselle päiväkirjalle Akershusiin

No ei mennyt kuin kolmelle, kun meni hermo tähän nettiyhteyteen.

Kulttuurien välisiä selvittelyjä Senegalissa

Aikaisempi tekstini taloudellisesti hyväksikäytetystä toubabista, aiheutti pientä läikyntää kahvikupeissa koto-Suomessa. Keskustelimme aiheesta hostini kanssa. Hänen näkemyksensä tapahtumista ovat tällaiset:

Aamupalaleipä
Minua ei haluttu jättää yksin ensimmäisinä aamuina. Joten neuvokas isäntäni osoitti vieraanvaraisuutta ostamalla leivän minulle ja itselleen. Koli koli ja näin törmäsi kaksi kulttuuria. Taisi kuulua Suomeen saakka?

Kahvilaepisodi
Isäntäni vilpitön tarkoitus oli antaa minulle vaihtorahat takaisin tuhannesta rahasta. Mutta jos kysyn, aamupalan hintaa ja se on 600 rahaa, miksi minulta kuitenki pyydetään 1000 rahaa? Ei ihan mene ymmärrykseeni. Varmaan joku kulttuuriero?

Bussiretki
Tähän sain pitkän sepustuksen siitä, mitä mikin matka oli tullut maksamaan. Laskutaitoni ja keskittymiskykyni ranskankielisten numeroiden kanssa on aivan surkea. En jaksanut kuunneella loppuun asti. Sori.

Päällimmäisenä mieleeni jäi se, että 300 rahaa oli mennyt puheajan ostamiseen, jota tarvittiin kun piti soittaa kaverille ja kysyä, missä pankkiautomaatti on. Ei sitten voinut kysyä vastaantulijalta. Eikä voinut sitten soittaa minun puhelimesta, niin kuin hetki aiemmin. No mutta hei, tämän voi varmaan laittaa koppaan kulttuuriverot.

Mutta nyt kaikki siis ok. Tosin edelleen katson, että maksaessani raha menee myyjälle ilman välikäsiä.


Loppukevennyskuvana maapähkinöiden putsaamista kotipihallani