keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Dagen Efter goes sisustusblogi

Kimppakämpät. Nuo roskalavoilta pelastetuiden aarteiden saattohoitokodit. Sellaisessa minäkin asun.

Aika usein kimppakämpissä yleiset tilat jää vähän retuperälle. Kaikkia asukkaita toki kiinnostaa ajatuksen tasolla sisustaminen. Mutta kun tullaan siihen vaiheeseen, että rahoja pitäisi kaivaa esiin, niin sisustusinto tuntuu yleensä katoavan.

Tästä syystä kimppakämpät vetävät puoleensa magneetin tavoin asioita, joista ei ole tarvinut maksaa mitään. Nurkat pursuavat entisten asukkaiden roskislöydöistä tai muuten vain hylätyistä tavaroista. Roinalla ei välttämättä ole mitään funktioita, mutta onhan se nyt kiva kun ilmaiseksi sai.

Tässä yksi aamu, puuroa kiskoessani minulle tuli tunne, että minua tuijotettaisiin. Ihan niinkuin viisi teinityttöä olisi avostellut kaurapuurossani lilluneita raejuustonokareita.



Yritin parhaani mukaan totutella tyttöjen mukanaoloon keittiöaskareissani. Eihän heillä ollut muuta paikkaa. Selitin tytöille, että he eivät olleet arvottomia, vaikka heistä ei oltu maksettu mitään. Että ihan varmasti joku jossain rakasti heitä ihan aidosti.

Valitettavasti minä en oppinut koskaan rakastamaan tyttöviisikkoa saati kuppiritaria. Pyysin apua auttavasta puhelimesta, selvänäkijältä ja loppujen lopuksi rakennusinsinööriltä.

Ratkaisuksi löysin rautakaupasta poranterän, joka pureutuu tiiliseinään sekä kaverilta lainaan saadut kehystetyt julisteet.



Nyt keittiö ei enää ahdista.

1 kommentti:

Puhunko ihan puuta heinää vai totisinta totta? Kommentoi!