perjantai 11. maaliskuuta 2016

Yritin saada miehet puhumaan

Selailin eilen pitkästä aikaa tarjontaa Tinderissä. Sain jopa kymmenkunta matchia, joista yksi aloitti keskustelun! Oho.

Sitten sain sellaisen tosi hedelmällisen päähänpiston, että nyt selvitetään näiltä matcheilta heti alkuun, että mikäs on homman nimi. 



Kaksi kertoi heti alkuun etsivänsä tyttöystävää. Toinen heistä lisäsi kyllä vastaukseensa, että hehee. Tulkitsen tämän osoitukseksi epävarmuudesta. Kenties hän etsikin tyttöystävän sijasta villapaitaa jonka unohti jonkun hoitonsa luokse. Ei vain kehdannut sanoa?

Yksi kertoi etsivänsä laulajaa. Mietin, että minkähänlaiseen kokoonpanoon? Olikohan kyseessä duo vai trio? Ja minkälaiset laulut kyseessä? Synnytyslaulut? 

Eräs vastanneista kierteli totuutta ja ilmoitti ettei etsi mitään. Hän haluaa vain kohdata ihmisiä ja katsoa mitä tapahtuu. Haihattelija sanon minä. Minun korvaani tämä vastaus kuulosti paremmalta versiolta emmätiiästä. Yleensä emmätiiä tulee vastaukseksi, kun oletetaan, että oma rehellinen vastaus ei miellytä kysyjää. 

Yksi kertoi suoraan, että ei etsi vastauksia galluppeihin. Selvä homma. Poistin hänet, ennen kuin hän ehti poistaa minut. Ehdinpäs ensin! Kjäh, kjäh.

Tunnin sisään olin siis saanut vastaukset noin puolelta kyselyn saaneilta. Ei huono prosentti.

Kun aamulla avasin Tinderin uudestaan, niin puolet matcheistani oli haihtunut. Tinder fail. 




Mitä tästä opin?
1. Noin 20%  tindermiehistä, suora yhteys vaginaan ei ole tyydyttävä lopputulos. Voisiko olla mahdollista, että tindermiesten joukkoon olisi sekoittunut miehiä, jotka nauttivat vaginayhteyden lisäksi aivo- tai sydänyhteydestä?

2. 10% tindermiehistä etsii laulajia. Eli hei kaikki työttömät muusikot! Tinderiin vaan! 

3. Kymmenellä prosentilla tindermiehistä on kohtausfantasioita, joissa he kävelevät kohti naisia. Väistääkö nainen? Jääkö nainen alakynteen? Puhuuko nainen hänelle? Mies ei kuitenkaan voi kohtauksen aikan ottaa aktiivista roolia. Hän näkee itsensä enemminkin sivustaseuraajana, jonka tarkoitus on vain katsoa mitä tapahtuu.

4. Noin 60% tindermiehistä katoaa paikalta, jos keskustelunavauksessa mainitaan sanat gallup, tyttöystävä tai seksi. Naiset! Välttäkää siis näitä sanoja. Puhukaa mielummin vaikka anopeista, kukista ja mehiläisistä. 

5. En enää koskaan itse aloita keskusteluja. Tämän olen kyllä jo oppinut. Olemalla itse aloitteellinen, nainen saa vain nössöjä miehiä. Piste. 

Pohdiskelin tässä, että rikoinko jotain kirjoittamatonta sääntöä, kun menin näin suoraan kysymään miehiltä heidän Tinderin käyttötavoista. Että saiko noi 60%, jotka ei kyennyt vastaamaan, niin jonkun kolauksen miehuuteensa? Kun tällä tavalla suoraan menin kysymään? 

Välillä tuntuu, että miehuus on kovin herkkää. Ja kun eihän Tinderissä voi edes lähettää kuvia. Niin ykskään noista miehistä ei voinu lähettää mulle edes kikkelikuvaa miehuutensa osoituksena.  

EDIT: EEIH! Nyt tajuan, miks mun galuppiin ei haluttu vastata! Olin kirjottanu sen väärin! Vaikutin ihan retardilta. Oho. 





6 kommenttia:

  1. Hahahahahaha nauroin tolle galuppille :D En itekään huomannu kun luin, et se oli kirjotettu väärin. Mutta kaikki nohevat tinder-miehet varmasti huomasivat ja jättivät vastaamatta.

    VastaaPoista
  2. Ja tietty kaikki jotka vastas, on varmasti ihanidiootteja, ku ne ei älynny tollasta emämunausta!

    VastaaPoista
  3. Elizabeth Bennet -paradoksi: haluaa naimisiin rakkaudesta järkevän miehen kanssa, mutta kukaan mies, joka huolii naisen with only £50 a year, ei voi olla järkevä. Poor Elizabeth.

    VastaaPoista
  4. Voi ei, mun tinder-mentorini opetti, että se laittaa eka viestin, joka vikana mätsää! Oonko nyt tehnyt virheen? Siksikö saan vain nössöjä miehiä? Apua Saana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit kyllä heittää vesilinnulla sitä sun mentoria. Paljon naisellisempaa on istua ja odottaa, että mies laittaa viestin. Tosi hyvä on, jos saat henkesi salpautumaan, kun matchisi viesti kilahtaa puhelimeen. Pähkinäallergia on hyvä apu tässä.

      Poista

Puhunko ihan puuta heinää vai totisinta totta? Kommentoi!